Ymmärrys ei merkitse henkilökohtaista hyötyä tai ulkoista menestystä

Minulle on auennut viime aikoina koko ajan yhä selkeämmin se, miten me ihmiset päädymme joskus opiskelemaan mielen toimintaa siitä syystä, koska uskomme sen johtavaan tietynlaiseen ulkoiseen muotoon,  muutokseen, menestykseen tai henkilökohtaiseen hyötyyn ja miten sellaisessa tavoittelun mielentilassa saatamme jäädä kokematta levollisuutta ja olemisen keveyttä , tässä hetkessä. Totta on, että ymmärryksemme kasvu johtaa sisäisen muutokseen, aina se ei kuitenkaan johda muutokseen, jota egomme haluaa.  Etenkin jos uuden ymmärryksen myötä jäimme vailla niitä ulkoisia muutoksia ja sisäisiä kokemuksia, rikkauksia tai rakkauksia, joihin kuvittelimme sen johtavan ja minkä saavuttamiseen olemme saattaneet investoida paljon niin ajallisesti, mentaalisesti kuin aineellisesti , saatamme jäädä pettymyksen partaalla nälkäisesti odottamaan Sitä Suurta Oivallusta, joka aukaisisi yltäkylläisyyden portit :). Kadotamme selkeyden ja sen mukana hyvinvoinnin kokemuksen. Mielemme fiksoituu tällöin ulkoiseen muotoon ( ulkoinen päämäärä) , eikä näe mahdollisuuksia hyvinvointiin ja kukoistamiseen enää siellä missä olemme elämässämme , tässä hetkessä. Tämä siksi ,että olemme antaneet tiedostamattamme arvoa vain  tietylle muodolle ja unohtaneet miten se, mitä etsimme on muodon tuolla puolen.

Miksi tavoittelemme niin kovasti ulkoista menestystä ja ennenkaikkea , mitä sellaista uskomme menestyksen antavan meille, mitä ei löytyisi jo nyt sisältämme?

Se, että ymmärrämme jotain syvällisesti siitä, miten inhimillinen kokemus syntyy ei tarkoita sitä, että ymmärryksestä seuraa ulkoista menestystä, vaikka joskus  siitä sitä   seuraakin. En tarkoita ulkoisella menestyksellä  pelkästään taloudellista yltäkylläisyyttä, vaan myöskin hyvää parisuhdetta, onnellisia ihmissuhteita, huipputyötä/ työuraa tai ylipäänsä työn/ opiskelupaikan saamista ,  auvoista vanhemmuutta , läheisten hyvinvointia jne. On siis erittäin tärkeää ymmärtää, että vaikka olet ymmärtänyt kuinka mielesi toimii ja miten henkinen hyvinvointi/ mielenrauha/ onnellisuus/ selkeys/ miksi ikinä haluat tuota muodotonta tilaa itsessäsi  kutsua , se ei merkitse  että sinusta/ elämästäsi  tulee jotain sinun mittareillasi ulkoisesti  suurempaa sen seurauksena, vaan enemmänkin oivallat, että sinusta ja jokaisesta meistä  löytyy jo Suuruus sisäisesti . Tuo Suuruus on  nimittäin rakkautta, rauhaa, onnellisuutta , iloa, mikä on joskus /usein/ aina vain sumuisen ajattelun virran alla piilossa. Etsiminen tämän Suuruuden kokemisessa ja sen ymmärtämisessä päättyy ja se itsessään on suurin oivallus ja kokemus. Ajattelun sumuisuus omalla tai muiden ihmisten kohdalla ei ole tällöin myöskään ongelma fiksattavaksi vaan jotain joka tapahtuu ja saa tapahtua. Ajattelu tapahtuu ja tulee tapahtumaan, emme tee sitä.

Mistä siis kumpuaa rauhattomuus ja nälkä ulkoiselle menestykselle, mitä se itse kullekin tarkoittaakaan ? Ajattelusta. Meillä on ajattelua siitä, miten haluaisimme asioiden olevan ( tämä ei ole hyvä tai huono asia). Annamme merkityksiä ( ajattelua) sille, kuinka asiat sisäisesti ja ulkoisesti nyt ovat ja ajattelemme , kuinka asioiden kuuluisi olla tulevaisuudessa ja sitten tunnemme kirjaimellisesti nuo ajatuksemme.  Uskomme tietävämme miten elämän ihme pitäisi tapahtua ja unohdamme sillä hetkellä ihmeellisyyden ja kadotamme avoimuuden ja uteliaisuuden elämää kohtaan. Ehkäpä nälkä kokea jotain enemmän kumpuaa siitä, että olemme ymmärtäneet jotain inhimillisen kokemuksen synnystä ainoastaan älyllisellä tasolla, mutta emme vielä kokemuksen tasolla. Näiden ymmärryksen tasojen välillä on valtava kokemuksellinen ero, älyllisellä tasolla ajattelemme asian niin, että se on järkeenkäypää ja ymmärrettävääkin, mutta jostain syystä mielemme haroo silloin vielä jotain lisää, emme ole siis aivan tyytyväisiä.

On hyvin luonnollista kaivata yhteyttä toiseen ihmiseen ja tilannetta, jossa ei tarvitse laskea riittävätkö rahat ruokaan. On luonnollista, että meillä on perustarpeita, joiden haluamme täyttyvän. En halua älyllistää sitä, ettäkö meidän pitäisi nousta jotenkin inhimillisyyden ja inhimillisten perustarpeiden yläpuolella ja tyytyä vaikkapa haastaviin olosuhteisiin, en todellakaan. Halussa menestyä ei ole  mitään huonoa.  Haluan ainoastaan osoittaa, miten silloinkaan, kun kaikki tarpeemme tyydyttyvät tai maljamme pursuaisi, kokemuksemme ei kumpua ulkopuoleltamme, luonnollisesti ei päinvastaisessa tilanteessakaan. Voimme olla tyytyväisiä tai tyytymättömiä, ulkoisesta tilanteestamme riippuvaisia. Nälkäisenä voi olla vaikea olla tyytyväinen, jos koko ajan ajattelee ruokaa. Yksinäisenä voi olla vaikea olla onnellinen, jos koko ajan ajattelee sitä oikeaa kumppania, jonka haluaa itselleen. Salaisuus kokemukseemme liittyen piilee Ajatuksen prinsiipissä, ei tilanteessa jossa olemme.

Investoimme usein valtavasti odotuksiimme, kun odotamme tämän hetken olevan erilainen kuin mitä se on nyt, ehkä siksi,  että uskomme tiedostamattamme, että henkinen hyvinvointimme on sidottu odotuksen toteutumiseen.  Näin unelmat voivat värjätä tämän hetken kokemuksemme joksikin mistä pitää päästä pois ja elämän ja itsemme joksikin mitä pitää loputtomasti parantaa ja fiksata. Halu päästä eroon negatiivisesta kokemuksesta on itsessään negatiivinen kokemus. Mikään ei kukoista paineen alla, joka syntyy ylikuumentuneesta ajattelusta.

Näinä ymmärtämättömyyden ja muistamattomuuden hetkinä emme luota luontoon  ja kuuntele syvempää viisauttamme, vaan ajaudumme helposti ajattelumme virtaan , joskus kauaksi yhteydestä itseemme ja muihin, tavoitellen tulevaisuuteen sijoitetusta ja siihen hartaasti investoidusta muodosta rauhaa ja hyvää oloa. Jatkuvasta tavoittelun ja ulkoiseen muotoon takertumisen mielentilasta käsin elämä voi muodostua joskus helposti  raskaan tuntuiseksi tässä hetkessä, koska elämä ei suo lepoa etsijälle ja tavoittelijalle. Tämä etsimisen luoma paine voi väsyttää ja jopa uuvuttaa meidät, sillä tavoittelussamme saatamme unohtaa että se perimmäinen mitä ihan oikeasti tavoittelemme tavoittelemme ei ole koskaan muotoon tai ulkoiseen menestykseen sidottu. Tämä on luonnon tapa opettaa  ja oivalluttaa meitä, viimeistään kun uuvahdamme ja  hartaasti vaalittu ajattelu ei enää ilmene mielessämme, saatamme viimeistään havahtua levollisuuteen itsessämme.  Luonnon design on rakkaudellista.

Ymmärrys itsessään on jo menestymistä, ymmärrämme jo silloin sisäisen potentiaalimme, joka on riippumaton ulkoisista tekijöistä. Paradoksaalista on, miten irtipäästäminen halusta menestyä, johtaa usein menestymiseen. Olemme syntyneet menestymään ja kukoistamaan, usein vain väärinymmärrys siitä mistä inhimillinen kokemus syntyy estää meitä kukoistamasta elämässämme ja kokemasta sitä avoimin mielin.

Hyvinvointia ilman syytä

”All we are is peace, love  and wisdom and a power to create an illusion that we’re not.”- Jack Pransky

Niinä hetkinä kun olemme syvällä ajattelumme pyörteissä ja koemme esimerkiksi kuormittuneisuuden,   levottomuuden, vihan, pelon, huolen, ahdistuksen tai  ärsyyntymisen tunteita, emme useinkaan  samaan aikaan näe, miten mielenrauha ja henkinen hyvinvointi ovat jotain jotka löytyvät meistä itsestä ja luonnollisesti kaikista muistakin ihmisistä.. Päinvastoin, huomiomme kohdistuu silloin ulkopuolellamme oleviin  asioihin, joiden muutoksen uskomme johtavan henkiseen hyvinvointiin ja mielenrauhaan. Joskus ulkoisilla muutoksilla onkin paikkansa ja välillinen vaikutus hyvinvoinnin lisääntymiseen , mutta ellemme näe, mistä tunteemme todellisuudessa syntyvät, mielenrauhan ja henkisen hyvinvoinnin hakeminen ulkoisesta tilanteesta voi   muodostua tuloksettomaksi hakuammunnaksi ja vahvistaa käsitystämme ”ongelman” suuruudesta ja mahdottomuudesta. Tämä illuusio syntyy, kun etsimme sisällämme syntyvään ongelmaan ulkopuoleltamme ratkaisua. Ei auta vaikka päällä seisoisi  ja tekisi kaiken voitavan minkä uskoisi johtavaan henkiseen hyvinvointiin ja levollisuuteen, jos mielen liikenne on ruuhkainen. Niin kauan kun haemme hyvää oloa ulkopuoleltamme, on  sattumanvaraista miten paljon koemme hyvinvointia.      Katsomme nimittäin silloin  ihan väärään suuntaan.

Se mikä meille ei ole mielen matalalennon hetkinä useinkaan  selvää, että mielentilamme ei ole suora  seuraus ulkoisesta tilanteesta, mutta ulkoinen tilanne puolestaan saattaa joskus olla suora seuraus mielentilasta, jossa olemme saattaneet viettää huomaamattamme tiedostamattoman pitkän aikaa. Jopa niin kauan, että uskomme jo olevamme mielentilamme kaltaisia ihmisinä. Niin tuttua tuo tuttu mielentila saattaa olla meille , että unohdamme katsoa täysin siihen suuntaan, miten mielentilamme vaikuttaa kokemukseemme vääristävän linssin lailla. Saatamme jopa unohtaa, mitä on olla ilman mielen tuttua linssiä, selkeässä mielentilassa. Saatamme myös olla huomaamatta  miten ne selkeyden hetket joita saatoimme kokea lomalla tai luonnon helmassa, eivät tulleet lomasta tai luonnon helmasta vaan siitä faktasta, että ajattelumme valtatien liikenne oli äärimmäisen hiljainen.

Toisaalta aika moni meistä onkin kokenut, että loman aikana emme koekaan vain ihania fiiliksiä, mikä onkin suora suunnanosoitus siihen, ettei kokemuksemme koskaan synny itse lomasta. Niin moni meistä lataa suuria odotuksia lomaa kohden, koska ajattelee sen aikana kokevansa levollisuutta. Mitä jos ei kuitenkaan tarvitse odottaa levollisuutta ja hyvää oloa lomaan asti, mitä jos niin voisi aloittaa ihan tavallisen arkiaamun?

Mielen selkeyden hetket eivät vaadi tietynlaista ulkoista tilannetta. Mielen selkeyden hetket lisääntyvät kun todella näemme ja ymmärrämme sen meille luonnollisena olotilana vaihtuvien kokemustemme näyttämönä. Ymmärryksen lisääntyminen on itsessään  muutos, me muutumme silloin, näemme asiat uudella tavalla. Ymmärrys kasvaa joskus pikkuhiljaa, toisinaan aimoharppauksin. Kun näemme jotain, mikä on perinpohjaisen totta, emme voi olla  näkemättä sitä enää . Kun näemme, että ajatuksen voima synnyttää kokemuksemme, emme voi syyttää siitä liikenneruuhkaa,  työtämme, sekaista kotia, puolisoamme tms. Totuus on kuitenkin, että kaikkina  hetkinä  emme näe ajatuksen voiman roolia selkeästi,  vaikka ymmärtäisimme sen roolin kokemuksessamme ja tämän seurauksena ymmärryksestämme huomimatta matalat mielentilat ja ikäväntuntuiset fiilikset kuuluvat vääjäämättä elämään välillä. Kuitenkin silloinkin voimme ymmärtää, että lisäämällä matalassa mielentilassa entisestään mielen kaasupoljinta miettimällä samoja ajatuksia kuin mistä matala fiilis alunperin on syntynytkin on  kuin painaisimme juuri syntynyttä mustelmaa parantaaksemme sen.

Ihmissuhteen tila vai mielentila ihmissuhteessa?

Hiljattain sain uudemman kerran kokea, miten yhdessä silmänräpäyksessä muka läheiseen ihmiseen liittyvä harmistuksen ja kiukun tunne  vaihtui  suureen  rakkauden tunteeseen. Sillä hetkellä,  kokiessani  rakkautta- purettuani ensin mieleeni  syntyneen harmistuksen  tarinan aviomieheni niskaan-  nuo mieltä painaneet asiat tuntuivat yhtäkkiä universumin pölyhiukkasilta, täysin epäolennaisilta ja helposti unohdettavilta asioilta. Olin antanut ”asioiden” ja todellisuuden kanssa riitelevien odotusteni tulla hetkeksi väliimme ja näin ja muistin  miten inhimillistä on kadottaa hyvä fiilis ihmissuhteessa hetkellisesti (tai pidemmäksi aikaa), kun jäämme kiinni omiin sumean mielentilan ajatuksiimme siitä, mitä uskomme tietävämme toisesta.

Emme koe aina rakkautta sisällämme . Se ei tarkoita, että rakkautta ei meissä tai enää olisi, vaan siitä, että ajattelu tapahtuu. Koemme aina sen, mitä sisällämme tapahtuu. Olemme siis vastuussa kokemuksestamme.

Hävettää tunnustaa, miten yhdessä hetkessä koin  rakkautta ja myötätuntoa miestäni kohtaan,  kun vain hetki sitten olin  kiukkuinen ja harmistunut  häntä kohtaan ja viattomasti uskoin, että hän olisi saanut huonon tuuleni aikaiseksi. Täysin erilaiset kokemukset, samasta miehestä, eikä mikään tuona lyhyenä hetkenä ollut muuttunut, paitsi oma mielentilani. Sen sijaan, että olisin todennut hänelle, että olen matalassa mielentilassa, jolloin mikään ei näytä erityisen totuudenmukaiselta, jaoin hänelle mitä matalassa mielentilassa näin. Hetkessä kuitenkin mieltäni vaivanneet ajatukset loistivat poissaolollaan- mieleni oli aivan kirkas ja olin aivan erilaisessa kokemuksessa. Olin rakkaudessa ja näin  mieheni sieltä käsin.   Kukaan ei voi tehdä meitä tyytymättömiksi- tai tyytyväisiksi ( vaikka se kovasti siltä mielessä näyttää) , vain ajatuksemme voivat saada sen aikaan.

Kokemus  herätti taas näkemään ja kirjoittamaan, miten todellakin luomme itse todellisuuttamme aina sisältä käsin, eikä  ulkoa käsin. Emme vain näe sitä aina kovinkaan selkeästi, se kuuluu ihmisyyteen ja inhimillisyyteen. Emme myöskään ole kontrollissa sen suhteen, mitä ajatuksia mieleemme juolahtaa, mutta vastuussa kuitenkin olemme oman kokemuksen synnystä- liian usein emme vain näe sitä selkeästi.  Kokemus havahdutti minut oivaltamaan oman tiedostamattoman tapani ajatella tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa   (väsymys, matala mieliala, kasaantuneet kotityöt, liian vähän aikaa ja jaksamista tehdä se mitä mielestäni kuuluisi olla jo tehtynä, riittämättömyyden tunne vanhempana- jolloin alan vaatia  itseltäni ja mieheltäni enemmän tekemistä ) ja ymmärrän miten vaarallista se voi olla ihmissuhteen kannalta, tuo  tiedostamaton tapa  ja siihen investoiminen  todistusaineistoa  mieleen keräämällä ja siihen reagoimalla. Oman tuomitsevan ajattelun synnyttämässä mielentilassa rakkauden kokeminen on mahdotonta, sillä syntyyhän kokemuksemme ajattelumme virrasta, eikä suinkaan siitä mitä joku on tehnyt- tai jättänyt tekemättä. Tunnistaako joku muu itsensä?

Halukkuus nähdä ja tiedostaa oma tiedostamaton ajattelu korreloi taatusti ihmissuhteessa koetun  tyytyväisyyden tunteen kanssa.  Suurin osa ajattelustamme on nimittäin tiedostamatonta. Miten sitten tiedät milloin olet ajatuksesi liian kauaksi totuudesta viemänä, mietit ehkä?  Vaikealta tuntuvat tunteesi kertovat aina täysin rehellisesti ja reaaliaikaisesti, milloin olet kadottanut yhteyden itsessäsi  olevaan hyvinvointiin ja uskot hyvinvoinnin löytyvän jostain muualta kuin itsestäsi. Mitä vähemmän näemme oman ajattelumme osuutta ikäviin tunteisiimme liittyen, sitä enemmän sormi usein osoittaa itsestä ulospäin ja sitä suurempi riski on konflikteille ja erilleen ajautumisen kokemiselle ihmissuhteessa. Kuinka voisi edes kuunnella toista aidosti, jos on ajatuksiensa kanssa tiiviissä suhteessa?

Ihmissuhteen  tila kertoo ennen kaikkea mielentiloista, joissa ihmissuhteen osapuolet viettävät eniten aikaansa, ei ihmissuhteesta itsestään. Tämän ymmärtäminen antaa uusia mahdollisuuksia ihmissuhteille, koska lakkaamme katsomasta väärään suuntaan, kun etsimme hyvinvointia ja rakkautta. Sen sijaan että syyttäisimme toista ikävästä kokemuksesta, ymmärrämme että matalaan mielialaan ei löydy lääkettä itsemme ulkopuolelta, koska se ei ulkopuoleltamme syntynytkään. Tilan antaminen, itselle ja toiselle on rakkaudellinen teko silloin, kun mieliala on matala.

Jos emme tiedosta mistä kokemuksemme syntyy kunakin hetkenä, annamme helposti ja huomaamattomasti merkityksen sille mitä joku on sanonut ,  tehnyt tai jättänyt tekemättä- ja tunnemme 100%  sen merkityksen- emme ihmissuhteen tilaa. Epäilen, että tällä tunteiden synnyn viattomalla ymmärtämättömyydellä on paljon tekemistä avioerotilastojen nykytilan kanssa. Jos emme tiedosta mistä kokemuksemme syntyy, reaktiomme ikäviin tunteisiin ihmissuhteessa voi olla kaukana viisaasta, sen sijaan että ottaisimme läheisemmän ja tiedostavan näkökulman omaan ajatteluumme. Väitän, että se mistä puhun, voi todellakin pelastaa ihmissuhteita ja viedä ne uudelleen rakkauden kokemiseen- jos vain niin tahdomme.

Kaikki näyttää ja tuntuu  aina ihan erilaiselta  ajatuksen päässä.