Ajatusta ei tarvitse ratkaista

”All feelings, whether positive or negative, derive and come alive from the power of Thought.”- Sydney Banks

Voitko kuvitella, että hyppy ymmärryksessä voi vaikuttaa suuresti sinun päivittäisiin tapoihin, varsinkin silloin kun ymmärryksen kasvu koskee ihmimillisen kokemuksen synnyn ymmärtämistä? Voitko kuvitella, että jokin fundamentaalisesti muuttuisi ihmissuhteissasi, työssäsi tai arkirutiineissasi, jos sinä näkisit, että sinun tunteidesi synnyssä on selvääkin selvempi logiikka, joka toimii samalla tavalla jokaikisessä tunteessa ja tilanteessa?

Jälkikäteen sanottuna, minä en olisi ihan oikeasti voinut etukäteen ymmärtää muutamia vuosia sitten, että minun ei tarvitse tehdä tai saavuttaa mitään, jotta kokisin syvää rauhaa ja iloa. Jos joku olisi silloin tullut minulle sanomaan että silloisella elämäntilanteellani ei ole suuresti tekemistä kokemukseni kanssa, olisin ehkä enemmänkin ärsyyntynyt. Kuitenkin minulle tapahtui sama mitä hyvin monelle muullekin ihmiselle ketkä tutkivat lähemmin sitä mistä kokemukseni syntyy, että aloin kokea enemmän rauhaa ja iloa- ilman mitään syytä.

Kun näemme miten jokin fundamantaalisella tasolla toimii, emme toimi enää sitä vastaan. Tämä tarkoitti minulle sitä, että kun näin, että tunteideni synnyssä on logiikka, toiminta joka oli sen vastaista loppui. Hyvin yksinkertaista. Kun näen, että tunne on aina seuraus siitä faktasta että ajattelu tapahtuu, tuntuisi järjenvastaiselta tehdä asioita saadakseen tunteen loppumaan. Se olisi kuin alkaisin siivota kotia aina kun taivaalla on synkän näköistä, jotta se kirkastusi. Mielessäni voisi näyttää siltä, että siivous saa taivaan kirkastumaan, koska kun koti siistiytyy taivaskin kirkastuu. Samanaikainen ajoitus siistille kodille ja kirkkaalle taivalle on kuitenkin logiikan vastainen. Siivous on neutraali asia, sillä ei ole voimaa saada taivasta kirkastumaan. Tunne muuttuu kun ajatus muuttuu, ei siitä voimasta mitä teemme tai mitä meille tapahtuu.

Mieti moottoritietä. Yön hiljaisina tunteina tie voi olla täysin tyhjä ja hiljainen, ruuhka- aikaan se liikenne voi olla puolestaan täysin ruuhkautunut, jopa pysähtynyt paikoilleen. Samalla tavalla mielemme voi olla välillä ruuhkautunut ajattelusta, täysin tyhjä ajattelusta tai sopivasti soljuva. Emme ole tottuneet ajattelemaan että rauhan ja hiljaisen mielen liikenteen välillä on selvä yhteys. Pikemminkin olemme tottuneet katsomaan, että rauhan ja ulkoisen tilanteen välillä on yhteys. Se mikä näyttää olevan totta ei kuitenkaan ole tässä kohtaa totta. Tiedämme, että samassa tilanteessa eri ihmiset voivat kokea täysin vastakkaisilla tavoilla.

Silloin kun koemme haasteita tai vaikeita tunteita elämässämme, emme ole ehkä kansana tottuneet hakemaan selkeyttä tai helpotusta tilanteeseemme ymmärrystä kasvattamalla. Niin suuri on tottumuksemme keskittyä ulkoiseen tilanteeseemme kun etsimme ”syyllistä” tai helpotusta tilanteeseemme. Mietin, miten moni ihmissuhde voisi parantua sillä, että vanhat toimintatapamme etsiä helpotusta tunteisiimme eivät enää olisi käytössä, koska ymmärryksemme olisi ”päivittynyt” . Mitä jos emme etsisi ulkoista muutosta sisäiseen ”ongelmaan” vaan näkisimme, että ongelmaa ei edes ole. Ajatusta ei tarvitse ratkaisua.

Yksinkertaisuuden äärellä- valmennuspäivä 9.11. Helsingissä. Lue lisää tästä.

Sokkona vai ei?

Kun ymmärrämme selkeästi, miten tietyt asiat luonnossa toimivat, on meillä mahdollisuus hyydyntää tuota tietoa. Johonkin maailman aikaan vahvasti uskottiin, että maapallo on litteä. Tuossa virheymmärryksessä piili varmasti pelko, että maapallon reunalta voisi tippua johonkin, mistä ei pääse takaisin. Paitsi, että oivalsimme maapallon todellisen muodon, oivalsimme myös, että painovoima vallitsee maan ympärillä. Huoli varmasti helpottui kun ymmärsimme ettemme voi tippua mihinkään ollessamme jalat maan kamaralla olimmepa missä tahansa päin maapalloa. Saatoimme tutkia ympäristöä laajemmin, myöhemmin vieläpä nopein keinoin ja löytää uusia maanosia, uusia kasvillisuuksia, ihmisiä jne.

Sillä hetkellä kun oivallamme jotain ja näemme jonkin asian oikein selkeästi ja totuudenmukaisesti, on sillä välitön vaikutus ajatteluumme ja toimintaamme. Esimerkiksi kun oivalsimme, että bakteerit aiheuttavat tartuntatauteja huonon karman sijaan, niin ymmärsimme käsihygienian valtavan merkityksen tartuntatautien ennaltaehkäisyssä. Käsien pesu lisääntyi uuden tietoisuuden levittyä kuten myös hoitomuodot tauteihin, joihin ennen vanhaan kuoltiin, koska ei tiedetty mikä niihin auttaisi. Hoitomuodot kehittyivät myöskin auttamaan bakteereista sairastuneiden joukkoa ja ihmishenkiä säästyi merkittävästi. Kaikki tämä muutos vain siksi, että ymmärrettiin tiettyjen sairauksien syntymekanismia paremmin.

Oivallusta ei unohda, siitä sen tunnistaakin.

Kun ymmärryksemme lisäntyy ihmisenä olemisen luonnosta, on silläkin merkittävä vaikutus elämäämme. Kun näemme selkeästi miten tunteemme syntyvät sisäisten voimien johdosta henkilökohtaisen historiamme, nykyisen elämäntilanteemme tai ihmissuhteiden tilan sijaan, on sillä mieltämme selkiyttävä ja hyvinvointia lisäävä vaikutus. Kun oikeasti oivallamme, että mikään ulkopuolellemme ei voi aiheuttaa ”vaikeita” tunteitamme (sillä niitä edelleenkin on ja tulee olemaan!) ja että ”vaikeissa” tunteissa ei ole itseasiassa mitään vaikeaa ja huonoa, alamme suhtautua noihin tunteisiin ihan uudella tavalla. Kun näemme asiat uudella tavalla, ne alkavat muuttua. Kun emme ”syytä” kokemuksestamme ketään tai mitään sisällämme tai ulkopuolellamme, tulemme spontaanisti avoimemmaksi kokemuksellemme tässä hetkessä. Kun olemme avoimia, voimme itseasiassa hyvin. Koska olemme vain. Usein se onkin tämän itse kokemisen kautta, kun maltamme ”asettua” epämukavaan kokemukseen, kun havahdumme hyvinvoinnin yksinkertaisuuteen, olemisen yksinkertaisuuteen.

Mielenkiintoista on se, että saatamme nähdä tämän tunteiden syntymekanismin tietyillä elämänalueilla selkeämmin kuin toisilla. Niillä elämänalueilla, missä koemme epämukavuutta, haasteita tai vaikeutta, on meille usein kaikkea muuta kuin selvää, mistä kokemuksemme syntyy. Koska emme näe selkeästi, ratkaisut ikäviin tunteisiin tuntuvat vaativan jonkinlaista vaivannäköä ja jopa ponnistelua. Erityisesti läheisten ihmissuhteiden kohdalla ymmärryksemme saattaa sumentua merkittävästi virheymmärryksen puolelle, siihen asti että sitä ei kertakaikkiaan siinä hetkessä ole :D. Silloin kun emme ymmärrä mistä tunteemme ihan oikeasti syntyvät ihmissuhteidenkin kohdalla, on hyvin tyypillistä, että koemme enemmän vaikeutta; vaatimukset ja odotukset lisääntyvät, samaa vauhtia pettymykset. Mitä jos sinä näkisit, että kukaan ei voi tehdä sinua onnelliseksi sen enempää kuin onnettomaksikaan, vaan että kävelet kaiken aikaa onnellisuus ja mielenrauha jo itseesi kätkettynä? Katsoisitko siihen suuntaan uteliaasti?

Näyttääkin siltä, että joko olemme sokkoina sille faktalle mistä kokemuksemme syntyy tai sitten ei. Emme voi olla samaan aikaan molempia, sokkoina tai silmät auki, joko katsomme totuuden suuntaan, tai sitten emme. Se mihin suuntaan katsomme, ratkaisee mitä koemme. Kun se miten näemme asiat muuttuu, asiat alkavat muuttua.

Yksinkertaisuuden äärellä

Elämästä voi tulla helposti monimutkaista silloin, kun emme ymmärrä mistä inhimillinen kokemus syntyy. Tarkoitan inhimillisellä kokemuksella tunteitamme. Käsi pystyyn. Kuinka moni meistä ahdistuksen, masennuksen, vitutuksen tai uupumuksen hetkellä uskoo tunteidensa syntyvän siitä, mitä elämässä on tapahtunut, tapahtuu parhaillaan tai tulee tapahtumaan? Kuinka moni ilon, rakkauden tai kiitollisuuden hetkellä uskoo tunteidensa syntyvän siitä, mitä elämässä on tapahtunut, tapahtuu tai tulee tapahtumaan? Kuinka moni taas ahdistuu, kun ei ymmärrä ollenkaan mistä vaikeat tunteet syntyvät ja kokee lisää ahdistusta kun ei tiedä miten päästä ahdistuksesta eroon?

Kuinka paljon käytämme aikaa ja energiaa siihen, että meistä tuntuisi paremmalta? Kuinka paljon pakenemme tämän hetken tunnekokemusta mättämällä sisällemme ulkoisesti tai sisäisesti jotain ? Nyt astumme etsijän inhimilliselle monimutkaisuuden alueelle, jonka tunnusmerkki on ajattelun kiihtyminen, jolla pyritään tilaan jossa meillä ei olisi niin paljon ajattelua. Mielemme ratkaisut joilla pyrimme parempaan tunnekokemukseen voivat olla seuraavanlaisia:

  • Yritys vältellä tilanteita, ihmisiä ja asioita joiden uskomme aiheuttavan meille ikäviä tunteita
  • Yritys pyrkiä tilanteisiin, joiden uskomme lisäävän hyviä fiiliksiämme täyttää allakkamme ja mielemme silläkin hinnalla, että viattomat vierellä kulkijat jäävät vain haaveilemaan yhteisistä läsnäolon hetkistä.
  • Turruttaa omat tunteet nautintoaineilla
  • Yritys vältellä omien tunteiden kohtaamista pyrkimällä positiivisuuteen ja omien ajatusten muuttamiseen vaikka rakas ystävämme keho kertoisikin kovaan ääneen odottavan, että pysähtyisimme ja kohtaisimme vaietut tunteemme vihdoin ja tutustuisimme niihin rauhassa.
  • Yritys saada toiset ihmiset käyttäytymään odottamallamme tavalla
  • Lukea hyvinvointioppaita , minkä neuvot ovat toimineet kirjoittajan kohdalla

Mitä jos asia onkin paljon yksinkertaisempi? Mitä jos tunteemme ei kerrokaan yhtään mitään siitä, että asioiden täytyisi muuttua tai että jotain pitäisi tehdä, vaan jostakin paljon yksinkertaisemmasta, mille ei tarvitse tehdä yhtään mitään?

Monimutkaisena ja uuvuttavana asioiden ja tilanteiden pitäminen kertoo että matkustamme keskellä sokeaa pistettä. Sokea piste on uskomusten tiivistymä, missä uskomme uskomusten olevan yhtä kuin todellisuus. Sokea piste on kuin kuin sisäinen kangastus, jota kohti navigoimme tai jota välttelemme ulkopuolellamme. Uskomusten tiivistymä tuntuu kehossamme tunteina. Mitä lähemmäs tuota kangastusta tulemme, sitä enemmän se tuntuu katoavan. Paradoksaalista on, että kokeaksemme korkeita fiiliksiä, on meidän mentäväkin joskus hyvin mataliin fiiliksiin. Mitä lähemmäksi menemme kohtaamaan vaikeitakin tunteita, sitä helpottavammalta meistä tuntuu. Mitä jos monimutkaisuuden hetkellä , sokean pisteen keskellä, päästäisimmekin irti hetkeksi yrityksestä kontrolloida elämää ulkopuolellamme, vain siksi jotta ymmärtäisimme että olemme täysin ok keskellä kontrolloimatonta elämää ja keskellä joskus vaikean tuntuisia tunteita? Mitä jos meidän ei tarvitse yrittää selkeyttää elämää sen enempää kuin mieltämme ollaksemme täysin ok? Mitä jos kohtaisimme meissä tapahtuvat tunteet tässä hetkessä ilman tarvetta olla paremmassa tunteessa vain oivaltaaksemme miten tasapaino ja hyvinvointi löytyvät keskeltä olemustamme ?

Mutainen vesi kirkastuu itsestään

Eikö yksi suurimpia inhimillisiä haasteita tunnu joskus olevan kyvyttömyys olla toisen ihmisen lähellä , kenellä on raskasta olla tässä hetkessä , olemalla läsnä, kuuntelemalla ja vain antamalla heidän tunnekokemukselle tilaa virrata tässä hetkessä ilman että oma mielemme lähtee tarinoimaan/ arvioimaan/ laputtamaan/ vastustamaan, sitä mitä on? Viaton kykymme luoda ongelmia, halumme ratkaista tuo ongelma, auttaa, korjata tai piristää tulee varsin usein tämän hetken ja toisen ihmisen aidon kuuntelun ja kohtaamisen edelle, toisin sanoen estäen täysin kuuntelun ja kohtaamisen tapahtumisen. Tämä harvoin lisää hyvinvointia- siitä huolimatta kuinka aito halu auttaa ja syvä välittäminen taustalla olisikin.

On varsin inhimillistä haluta auttaa, varsinkin kun lähellä on ihminen kuka on tärkeä ja läheinen. Kuitenkin väitän, ettemme monestikaan juuri oikeastaan tiedosta, mitä yritämme parantaa ja millä keinoin. Koska tästä aiheesta puhuminen saattaa tuoda monelle mieleen jonkun tilanteen tai ihmisen ja saattaa lisätä ajattelua ja harhauttaa ajattelun kauas tästä hetkestä, on ehkä parempi puhua vertauskuvin tilanteista, jotka koemme hankalina ja joissa ”auttamisemme” aktivoituu.

Jos laitamme lasipurkkiin puhdasta ja kirkasta vettä , veteen lusikallisen mutaa, laitamme lasipurkkiin tiiviin kannen ja ravistelemme purkkia oikein kunnolla, saamme aikaan sameaa ja mutaista vettä. Jos tuo suljettu purkki on hetken aikaa paikoillaan , samea vesi kirkastuisi pikkuhiljaa ja luonnollisesti- ilman toimenpiteitä ja auttamista.

Kuitenkin mitä tulee inhimilliseen kärsimykseen (mutainen vesi), mikä syntyy ajattuksen (muta) voimasta, emme luota samalla tavalla omaan tai muiden luonnon kykyyn selvitä tuon ajatuksen synnyttämästä kokemuksesta, koska varsin usein myös oma kokemuksemme on samaan aikaan mutaisen veden kaltainen emmekä tiedosta sitä. Yritämme siis parantaa kivuliasta kokemusta kivuliaasta kokemuksesta käsin mikä on syntynyt ajattelusta- korjata ajattelemalla ajattelusta syntynyttä kokemusta , sen sijaan että antaisimme tilaa luonnolle . Tämä viaton puuttumisemme saa joskus tilanteen pahenemaan ja vahvistumaan käsityksiämme toisista ihmistä, ”ongelmista” (mutaisen vesipurkin vatkaamisen jatkaminen) , joita yritämme työstää (ravistaa edelleen mutaista vesipurkkia), sen sijaan että näkisimme hyvinvoinnin ja selkeän mielen (kirkkaan veden) välisen yhteyden. Jos emme luota oman tai muiden mielen kykyyn selkiytyä ja selkeydestä esille nousevaan viisauteen, puutumme egon voimin vastustamaan jotain kokemusta, mikä on täysin inhimillistä ja luonnollista- ylläpitäen ja vahvistaen niiden olemassaoloa ja ylläpysymistä. Se mitä vastustamme siksi tuntuu lisääntyvän, mutta silloinkin olemme vain ajatuksen päässä selkeydestä ja hyvinoinnista.

On sekä kaunista että nöyryyttä herättävää toimia luonnonvoimien silminnäkijänä ja todistajana, olla vierellä katsomassa miten sisäinen myrsky on joskus välttämätöntä kohdata ja läpikäydä, jotta mieli voi selkiytyä perustilaansa, mielenrauhaan ja hyvinvointiin- ilman toimenpiteitä. On kaunista tajuta olevansa pieni luonnonvoimien edessä ja samaan aikaan luottaa luontoon (elämän älykkyys). Tämä tarkoittaa sitä, että ymmärtää ettei omaa tai toisen ihmisen ajattelua voi kontrolloida, kuten emme voi vesikuuroakaan estää tapahtumasta. On kaunista, mitä tapahtuu kun emme puutu toisen ihmisen myrskyyn, mutta olemme läsnä aidosti kuunnellen, tuomitsematta heidän kokemustaan. Yhteys omaan itseen ja toiseen ihmiseen syntyy, kun olemme täysin läsnä tässä hetkessä.

Lopuksi metaforin esitettyjä kysymyksiä sinulle pohdiskeltavaksi.

Estääkö meidän puuttuminen mutaisen veden kirkastumisprosessiin mutaisen veden kirkastumisen?

Luoko puuttumisemme mutaiseen veteen lisää mutaista vettä?

Miksi emme luota luonnon kykyyn antaa veden kirkastua kun näemme mutaista vettä, vaan puutumme siihen?

Miksi mutainen vesi on meille ongelma?


Henkisen hyvinvoinnin yksinkertaisuuden ydin

Huomaan, että vuosien varrelle minulle on kehittynyt pikkuhiljaa  kohtalaisen hyvä  totuuden ja bullshitin erottelukyky, mitä tulee henkisen hyvinvoinnin teemaan. Bullshit kuulostaa karkealta termiltä, mutta on paikkansapitävä termi silloin, kun asialla ei ole mitään tekemistä henkisen hyvinvoinnin kanssa tai se vie ihmisen kovin kauas siitä ja yksinkertaisuuden ääreltä.  Bullshitissä on kysymys on inhimillisestä virheymmärryksestä, käsityksestä että ihmisestä itsestään ei löytyisi henkistä hyvinvointia ja mielenrauhaa, vaan sen saavuttamiseksi täytyy tehdä x- määrä hoitoja hintaan xyz, tehdä erinäisiä harjoituksia, harjoittaa vuosien opiskelua  jotta puhdistuisi, parantuisi ja  eheytyisi. En kuitenkaan väheksy tai kritisoi minkäänlaista auttamismenetelmän tai ylipäänsä kahden ihmisen välisen kohtaamisen voimaa, vaan ainoastaan osoitan katsomaan siihen, miten saatamme jäädä jopa riippuvaisiksi ulkopuolisista auttajista, pullonhengestä, muiden ihmisten muuttumisesta tai liiallisesta terveysintoilusta kuka mistäkin  vuosiksi näkemättä, miten olemme kaiken aikaa kantaneet itsessämme mukana sitä mitä etsimme.

Hyvinvointi ei löydy joksikin tulemisesta tai jonkin tekemisestä vaan se löytyy  keskeneräisyydenkin keskeltä, ja jokainen sen näkee, ken sen suuntaan vain katsoo.  Tiedostan, että osa meistä ei halua tutkailla totuutta henkisen hyvinvoinnin yksinkertaisuudesta, jos oman egon olemassaolo tai jopa oma elinkeino on vastakkaisesta uskomuksesta riippuvainen.   Meillä on vapaus uskoa mitä me haluamme, eri asia on koemmeko vapautta uskomuksistamme ja  uskoessamme siihen mihin uskomme.

Tämä erottelukyky on tullut sitä tarkemmaksi, mitä enemmän minä näen miten kaikki kokemuksemme syntyvät luonnon: ajattelun virran, tietoisuuden ja elämän älykkyyden voimasta ja miten kaikki henkinen hyvinvointi  mitä koemme on meille jokaiselle hyvin luonnollinen, jokseenkaan ei jatkuva staattinen tila, joka meille aina paljastuu kun mielemme on kirkas.

Suurin haasteemme ei ole matalat fiiliksemme vaan staattinen pyrkimyksemme kokea vain hyvinvointia ja onnellisuutta, joka voi näkyä yrityksenä tehdä asioita, haluna saada niitä asioita tapahtumaan  , joiden uskomme johtavan hyvinvointiin. Hyvinvointi on kuitenkin tila mihin palaudumme luonnollisesti, jos vain sallimme sen tapahtua, asioiden tilasta riippumatta.

 

Tiedän, että sinä, minä ja joka ikinen ihminen maailmassa on keskellä tätä itsestään löytyvää, ulkopuolisista olosuhteista riippumatonta henkistä hyvinvointia, mutta joka on varsin usein täysin inhimillisesti ajatuksen tai tulvivan ajatusvirran päästä sen kokemuksesta, mikä kuuluu luonnollisesti ihmisenäoloon. Koska emme useinkaan näe ja ymmärrä mielen sumeudessa mistä kokemuksemme tässä hetkessä syntyy, huomiomme on itsemme ulkopuolella kroonisesti ja yritykset vaikuttaa kokemukseemme myönteisesti ovat siksi tehottomia , koska kokemuksemme syntyy sisäpuolella! Joskus näyttää siltä, että se mitä teimme sai aikaan olomme paranemisen, emmekä katso siihen faktaan, että mielentilamme vaihtui luonnostaan. Jos emme näe luonnon kulkua tapahtuneessa, alamme toistaa sitä mitä teimme, jonka uskoimme johtaneen meidät hyvinvoinnin äärelle. Tämä silmänkääntötemppu saa meidät harhautumaan ja unohtamaan, että olemme jo keskellä sitä mitä niin kiivaasti etsimme.

Ymmärryksen puute kokemuksemme synnyn luonteesta ruokkii käsitystämme siitä, että meissä itsessä tai elämässämme on jokin fundamentaalisesti pielessä- ja vielä fiksausta vailla ja tämä virheymmärrys ylläpitää noidankehämaista käyttäytymistä, missä etsimme jostain muualtamme kuin itsestämme hyvää oloa ( lue: ylläpitää riippuvuutta). Jos kokemuksemme ei kohtaa tälle hetkelle asettamiamme odotuksia, yritämme viattomasti parantaa kokemustamme eri tavoin ymmärtämättä että katsomme ihan väärään suuntaan , kenties etsimällä hyvinvointia siitä seuraavasta ”uudesta jutusta”, mitä emme vielä ole kokeilleet…kunnes havahdumme näkemään luonnon. Kun havahdumme luontoon tässä hetkessä, huomaamme sen neutraaliuden, vaikka se olisikin mielenrauhan, ilon, surun, vihan, ärtyneen tai itkuisen ihmiskuontalomme muodossa. Kaikki on hyvin meissä silloinkin kun ei tunnu siltä, siitä huolimatta. Luonto tapahtuu meissä.

”Look deep into nature, and then you will understand everything better.”- Albert Einstein

Ajatus yrittää parantaa kokemusta on lisää ajattelua ajattelun luomassa kokemuksessa. Mitä enemmän uskot kokemuksesi kertovan  jostasin muusta kuin ajattelusi virrasta tässä hetkessä, sitä todennäköisempää on, että alat ajatella enemmän ja tehdä asioita jonka uskovan ”parantavan” ja fiksaavan  sinua, muita ihmisiä ja elämääsi.  Sitä todennäköisempää on kokea stressin tunnetta , koska ajattelua tapahtuu ja kirjaimellisesti tunnet sen nahoissasi .Mitä jos sinussa ei ole mitään parannettavaa ja fiksattavaa, koska ajatuksen virtaa ei tarvitse parantaa vaan ainoastaan nähdä ja ymmärtää sen olemassaolo? Mitä jos näet uudella tavalla, että ajatuksen virta ei koskaan ole ollutkaan ongelma, koska sinussa on sisäänasennettu ominaisuus palautua ajattelustasi ja kokea hyvinvointia? Ja kaiken lisäksi,  mitä uskot ajattelullesi tapahtuvan, kun oivallat että ajattelunvirta ei ole alkujaankaan ongelma vaan jotain hyvin luonnollista mikä saa tapahtua?

Voit istua  yöllä merenrannalla , jotta olet valppaana havaitsemassa auringonkajon säteet aamulla. Voit luoda auringonnousun vastaanottamisseremonian, hankkia sen ympärille seurakunnan, kuka tulee kanssasi joka aamu merenrannalle odottamaan auringonnousua. Voit turhautua aamulla jos on pilvistä etkä näe aurinkoa, tai sitten ei. Voit myös herätä vasta aamulla jo auringon säteiden ilmaannuttua ennen heräämistäsi, hakea kaivosta vettä, keittää perheellesi puuroa, tiskata, hakata halkoja, sytyttää tulen, tehdä ruokaa, itkeä, nauraa, surra, ahdistua,  tavata ystäviä , mennä illalla nukkumaan ymmärtäen, että aurinko nousee jokaikinen aamu ja elämän jokaikinen hetki on kaunis- puiston penkillä istuen tai ilman puiston penkillä istumista, tiskatessa ja halkoja hakatessa,  myös yön pimeydessä ja synkkyydessä on elämänälykkyyttä joka hoitaa tehtävänsä aina, joka kannattelee sinua. Olet jo se mitä etsit.

 

Omien tunteiden hyväksyminen mahdollistaa muidenkin tunteiden hyväksymisen

Veikkaan, että moni meistä kokee tietyt tunteet vaikeammaksi kohdata ja hyväksyä kuin jotkut toiset tunteet. Esimerkiksi häpeän, pelon, surun, ahdistuksen tai  vihan tunteet ovat sellaisia, joille meidän voi olla vaikea olla läsnä ja joita kohtaan voi olla vaikea olla hyväksyvä, puhumattakaan, että uskaltaisimme niitä avoimesti näyttää tai puhua niistä muille. Varsinkin, jos olemme kasvaneet ympäristössä, missä tiettyjä tunteita on pidetty visusti piilossa, hävetty tai arvosteltu silmiä pyörittäen  ( ”pojat eivät itke”, ”itkupilli”, ”olet liian herkkä”,  ”älä valita”,  ”yritä ryhdistäytyä”, ym. myötätunnottomia kommentteja)  ja missä reippautta ja kiltteyttä on yliarvostettu ja pidetty kunniassa  . Varsinkin,  jos lähellämme ei ole ollut ketään läsnäolevaa ja kärsivällistä aikuista kenelle olisi voinut kivuliaat tunteensa näyttää, ei ole ihme miten tiettyjen tunteiden kohtaamisesta voi muodostua  jokin sisälle epämääräinen vieraaksi jäävä möykky, mistä on tullut tapa pysyä kauempana, välttelemällä hankalalta tuntuvia asioita ja ihmisiä (suurimpia opettajiamme), koska tuo ikävä möykky tuntuu ilmoittavan silloin olemassaolostaan .

Erityisesti jos varhaisemmat kokemukset esimerkiksi vihan tunteen esilletuomisesta on  johtanut jollain tasolla hylkäämiskokemukseen ja arvosteluun,  saatamme kokea melkoista kynnystä näyttää tervettäkään  vihan tunnetta silloinkin, kun se olisi paikallaan, koska saatamme pelätä tiedostamattamme uudelleen hylätyksi tuloa. Tunteen patoaminen sisällemme luonnollisesti vähentää vapauden ja hyvinvoinnin tunnetta sisällämme, koska vastustus  itsessään on  negatiivinen kokemus. Vaikealta tuntuvien tunteiden kohtaamisen   välttely johtaa varsin usein erilaisiin käyttäytymismalleihin, joiden uskomme tuovan mukanaan meille hyvän olon ,  mm. kontrolloimalla asioita liiallisesti ( perfektionismi), välttelemällä ihmisiä  ( niitä ”vaikeita ja hankalia” ihmisiä ja asioita) ja takertumalla ihmisiin ( ne ”ihanat ja rakastavat” ihmiset), mielihyvää jatkuvasti etsimällä (addiktiot) , yrittämällä vaikuttaa muiden ihmisten kokemukseen liiallisesti ( paapomalla, neuvomalla,  opettamalla, vertailemalla jne. ), joskus uuvuttavuuteen asti.

Omien tai muiden ihmisten vaikealta tuntuvien tunteiden kohtaamisen ja hyväksymisen välttelyä pitää yllä virheuskomus siitä, että tunteemme syntyisivät jostain muusta kuin ajattelumme virrasta. Tämä takia huomiomme on luonnollisesti ulkopuolellemme ( mikä ei aina edistä palautumistamme) , eikä siinä faktassa että hyvinvointi on perustilamme, johon palaudumme aina kun mielemme kirkastuu ajattelusta. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että vaikeat asiat, esimerkiksi väärinkohdelluksi tuleminen, joka herättää meissä ajattelua/tunteita, olisi vähäpätöinen seikka jolla ei olisi merkitystä ja jota ei pitäisi kohdata, tai ettei meidän  tarvitse välittää tai päästä yli haasteistamme vaan yksinkertaisesti sitä, että hyvinvointimme ei kuitenkaan ole sidottu niihin ulkoisiin tekijöihin tai henkilökohtaiseen historiaamme. Tämän ymmärtämisellä on kyllä hyvinvointiamme lisäävä vaikutus. Se tarkoittaa sitä, että siitä huolimatta , että meille olisi tapahtunut rankkoja asioita, meistä löytyy myös hyvinvointia. Joskus sen ymmärtäminen antaa rohkeuden kokea vaikeitakin tunteita yksin tai myötätuntoisen kanssaihmisen vierellä ollessa.

Usein tuon meissä jo olevan hyvinvoinnin oivaltaminen ja kokeminen tapahtuu  vasta silloin, kun haluamme ja uskallamme kohdata ensin omat tunteemme, kun emme enää vastusta meissä tapahtuvaa ajattelun virtaa ( koska se tapahtuu ja tulee tapahtumaan jatkossakin) . Hyvinvointi on se mikä meissä  jää luonnollisesti jäljelle tunteiden kohtaamisen jälkeen, kuin tyyneys myrskyn jälkeen.  Vaikeiden tunteiden välttely ja kohtaamattomuus ei ole hyvinvointia,  vaan hyvinvointi on rohkeutta kohdata tunteet, omalla ja muiden kohdalla hyväksyvästi ja myötätunnolla, nähden ne luonnollisena osana elämää.  Tunteiden kohtaamisen vastustus on itsessään negatiivinen kokemus, mikä pahimmillaan johtaa turtuneisuuteen, siihen että mikään ei tunnu yhtään  mitään. Jatkuva vastustuksentila on kuin jatkuva harmaa pilvikerros taivaalla, jolloin aurinko ei pääse esille. Aurinko on silti olemassa.

”We cannot selectively numb emotions, when we numb the painful emotions, we also numb the positive emotion.”- Brene Brown

Tunteiden tuomitsematon ja avoin kohtaaminen ei ole aina  helppoa , mutta sitä kohti voi pikkuhiljaa ottaa  askelia, tiedostaen.  Se mistä voi puhua ääneen ja keskustella avoimesti ,pelkäämättä hylätyksi tai torjutuksi tulemista,  lisää usein ymmärrystämme tunteistamme ja itsestämme. Se voi tarkoittaa esimerkiksi vapautumista raskaasta häpeän tunteesta, kun uskaltaa puhua ääneen ystävälle, kumppanille, terapeutille tai mentorille esimerkiksi häpeän tunteesta, mikä ovat saattanut estää vuosia pääsemästä vaikeasta tilanteesta pinnalle, koska oman haavoittuvuuden esilletuominen on ollut niin pelottavaa. Tänä päivänä jopa sosiaalisessa mediassa näkee tällaisia avautumisia kipeistäkin tunteista, mitä voi osaltaan lisätä rohkeutta puhua kipeistä tunteista, mutta missä kuitenkin voi avoin kohtaaminen, kuulluksi ja nähdyksi, sekä ymmärretyksi tulemisen kokemus  jäädä kokematta mikäli maaperä ei ole myötätuntoinen.  Vaikean tunteen esille tuominen ja vapauttaminen sellaisessa seurassa, mistä sille löytyy tilaa, hyväksyntää ja myötätuntoa, on iso askel kohti meissä olevan hyvinvoinnin oivaltamista ja kokemista.

Vielä vaikeampaa läsnäolo ja hyväksyminen ovat meille usein silloin, kuin vaikeiden tunteiden keskellä seilaa meille erityisen tärkeä läheinen, oma lapsi, elämänkumppani, ystävä tai omat vanhemmat. On inhimillistä haluta läheisen voivan paremmin, toivoa hänelle kaikkea hyvää  ja yhtä inhimillistä yrittää tehdä omasta puolestaan asioita, jopa kaikkensa jotta tämä olisi mahdollista ( Lue: läheisen tunteet herättävät usein meissä  runsaasti ajattelua, odotuksia ja tunteita!).   Hyvää tarkoittavat neuvot, opettaminen, kokemuksen vertaaminen ”korottamalla” vielä vaikeampaan toisen ihmisen  kokemukseen tai pahimmillaan arvostelu eivät kuitenkaan auta silloin, kun toinen ihminen on vaikean tunteen ja kärsimyksen keskellä, ellei hän niitä ole erikseen pyytänyt, ne ovat tosin hyvä tapa luoda etäisyyttä kahden ihmisen välille ja vahvistaa jo käsitystä siitä, että hän on jotenkin viallinen. Tilan antaminen ja aito kuuntelu toiselle ihmiselle siinä tilanteessa kun hän on vaikealta tuntuvassa tunteessa,  ilman fiksaus- ja auttamisyrityksiä , on usein terapeuttisinta ja rakastavinta mitä siinä tilanteessa toinen ihminen voi tehdä. Tilan antaminen ja kuuntelu viestivät luottamuksesta ja ymmärryksestä, vaikeasta tunteesta ei tarvitse päästä eroon vaan se tarvitsee vain tilaa ja  tulla hyväksytyksi, rakkaudella. Joskus kuitenkin auttaa toista ihmistä kaikkein  eniten auttamalla ensin itseään, kenties  hakemalla apua  , jotta uskaltaisi ja voisi kohdata ensin omat tunteensa hyväksyvämmin, ennen kuin pystyy antamaan tilaa ja olemaan läsnä toisen ihmiselle, joka on vaiken tunteen keskellä.

Miten antaa tilaa ja olla hyväksyvästi läsnä toisen kivulle, jos oman itsen sisällä kasvaa pelon, huolen ja ahdistuksen tunne ? Niinpä, jotta voi olla hyväksyvästi läsnä toisen ihmisen tunteille, täytyy pystyä olemaan tiedostavasti läsnä omille tunteille ensin. Huolemme tai ahdistuksemme ei suinkaan auta muita voimaan paremmin, hyvinvointimme kylläkin. Jos omat tunteet eivät saa itseltä hyväksyvää läsnäoloa, jäljelle jää yritys päästä omista tunteista eroon, yrittämällä auttaa ja fiksata toisen ihmisen tunteita, jotta itse voisi paremmin. Tämä pohjautuu erittäin inhimilliseen ja tavalliseen virheymmärrykseen, että tunteemme syntyisivät jostain, mitä tapahtuu ulkopuolellamme ja mitä jokin ulkopuolellamme oleva  voisi  korjata. Jos  näkisimme, että tunteet ovat luonnollinen osa elämää ajattelun näkyvänä puolena, mitä ei tarvitse fiksata,  emme yrittäisi niin kovin päästä niistä eroon ja hyväksyisimme vaikeammatkin tunteet helpommin. Vaikeiden tunteiden tiedostaminen ja kohtaaminen on usein kaipaamamme muutoksen alku. Läheistemme vaikeiden tunteiden kohtaaminen myötätunnolla on usein myönteisen muutoksen alku suhteessamme heihin. Kun tulemme näkyväksi haavoittuneisuudessamme, samalla löydämme itsestämme sen osan mikä ei voi haavoittua, perustilamme levollisuuden mikä ei ole kateissa koskaan, vaikka se olisikin runsaan ajattelun takia jäänyt kokematta.

”Vulnerability is the birthplace of innovation, creativity and change.”- Brene Brown

 


Lisää selkeyttä- valmennuspäivä Helsingissä 1.9. Lue lisää tästä!