Omien tunteiden hyväksyminen mahdollistaa muidenkin tunteiden hyväksymisen

Veikkaan, että moni meistä kokee tietyt tunteet vaikeammaksi kohdata ja hyväksyä kuin jotkut toiset tunteet. Esimerkiksi häpeän, pelon, surun, ahdistuksen tai  vihan tunteet ovat sellaisia, joille meidän voi olla vaikea olla läsnä ja joita kohtaan voi olla vaikea olla hyväksyvä, puhumattakaan, että uskaltaisimme niitä avoimesti näyttää tai puhua niistä muille. Varsinkin, jos olemme kasvaneet ympäristössä, missä tiettyjä tunteita on pidetty visusti piilossa, hävetty tai arvosteltu silmiä pyörittäen  ( ”pojat eivät itke”, ”itkupilli”, ”olet liian herkkä”,  ”älä valita”,  ”yritä ryhdistäytyä”, ym. myötätunnottomia kommentteja)  ja missä reippautta ja kiltteyttä on yliarvostettu ja pidetty kunniassa  . Varsinkin,  jos lähellämme ei ole ollut ketään läsnäolevaa ja kärsivällistä aikuista kenelle olisi voinut kivuliaat tunteensa näyttää, ei ole ihme miten tiettyjen tunteiden kohtaamisesta voi muodostua  jokin sisälle epämääräinen vieraaksi jäävä möykky, mistä on tullut tapa pysyä kauempana, välttelemällä hankalalta tuntuvia asioita ja ihmisiä (suurimpia opettajiamme), koska tuo ikävä möykky tuntuu ilmoittavan silloin olemassaolostaan .

Erityisesti jos varhaisemmat kokemukset esimerkiksi vihan tunteen esilletuomisesta on  johtanut jollain tasolla hylkäämiskokemukseen ja arvosteluun,  saatamme kokea melkoista kynnystä näyttää tervettäkään  vihan tunnetta silloinkin, kun se olisi paikallaan, koska saatamme pelätä tiedostamattamme uudelleen hylätyksi tuloa. Tunteen patoaminen sisällemme luonnollisesti vähentää vapauden ja hyvinvoinnin tunnetta sisällämme, koska vastustus  itsessään on  negatiivinen kokemus. Vaikealta tuntuvien tunteiden kohtaamisen   välttely johtaa varsin usein erilaisiin käyttäytymismalleihin, joiden uskomme tuovan mukanaan meille hyvän olon ,  mm. kontrolloimalla asioita liiallisesti ( perfektionismi), välttelemällä ihmisiä  ( niitä ”vaikeita ja hankalia” ihmisiä ja asioita) ja takertumalla ihmisiin ( ne ”ihanat ja rakastavat” ihmiset), mielihyvää jatkuvasti etsimällä (addiktiot) , yrittämällä vaikuttaa muiden ihmisten kokemukseen liiallisesti ( paapomalla, neuvomalla,  opettamalla, vertailemalla jne. ), joskus uuvuttavuuteen asti.

Omien tai muiden ihmisten vaikealta tuntuvien tunteiden kohtaamisen ja hyväksymisen välttelyä pitää yllä virheuskomus siitä, että tunteemme syntyisivät jostain muusta kuin ajattelumme virrasta. Tämä takia huomiomme on luonnollisesti ulkopuolellemme ( mikä ei aina edistä palautumistamme) , eikä siinä faktassa että hyvinvointi on perustilamme, johon palaudumme aina kun mielemme kirkastuu ajattelusta. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että vaikeat asiat, esimerkiksi väärinkohdelluksi tuleminen, joka herättää meissä ajattelua/tunteita, olisi vähäpätöinen seikka jolla ei olisi merkitystä ja jota ei pitäisi kohdata, tai ettei meidän  tarvitse välittää tai päästä yli haasteistamme vaan yksinkertaisesti sitä, että hyvinvointimme ei kuitenkaan ole sidottu niihin ulkoisiin tekijöihin tai henkilökohtaiseen historiaamme. Tämän ymmärtämisellä on kyllä hyvinvointiamme lisäävä vaikutus. Se tarkoittaa sitä, että siitä huolimatta , että meille olisi tapahtunut rankkoja asioita, meistä löytyy myös hyvinvointia. Joskus sen ymmärtäminen antaa rohkeuden kokea vaikeitakin tunteita yksin tai myötätuntoisen kanssaihmisen vierellä ollessa.

Usein tuon meissä jo olevan hyvinvoinnin oivaltaminen ja kokeminen tapahtuu  vasta silloin, kun haluamme ja uskallamme kohdata ensin omat tunteemme, kun emme enää vastusta meissä tapahtuvaa ajattelun virtaa ( koska se tapahtuu ja tulee tapahtumaan jatkossakin) . Hyvinvointi on se mikä meissä  jää luonnollisesti jäljelle tunteiden kohtaamisen jälkeen, kuin tyyneys myrskyn jälkeen.  Vaikeiden tunteiden välttely ja kohtaamattomuus ei ole hyvinvointia,  vaan hyvinvointi on rohkeutta kohdata tunteet, omalla ja muiden kohdalla hyväksyvästi ja myötätunnolla, nähden ne luonnollisena osana elämää.  Tunteiden kohtaamisen vastustus on itsessään negatiivinen kokemus, mikä pahimmillaan johtaa turtuneisuuteen, siihen että mikään ei tunnu yhtään  mitään. Jatkuva vastustuksentila on kuin jatkuva harmaa pilvikerros taivaalla, jolloin aurinko ei pääse esille. Aurinko on silti olemassa.

”We cannot selectively numb emotions, when we numb the painful emotions, we also numb the positive emotion.”- Brene Brown

Tunteiden tuomitsematon ja avoin kohtaaminen ei ole aina  helppoa , mutta sitä kohti voi pikkuhiljaa ottaa  askelia, tiedostaen.  Se mistä voi puhua ääneen ja keskustella avoimesti ,pelkäämättä hylätyksi tai torjutuksi tulemista,  lisää usein ymmärrystämme tunteistamme ja itsestämme. Se voi tarkoittaa esimerkiksi vapautumista raskaasta häpeän tunteesta, kun uskaltaa puhua ääneen ystävälle, kumppanille, terapeutille tai mentorille esimerkiksi häpeän tunteesta, mikä ovat saattanut estää vuosia pääsemästä vaikeasta tilanteesta pinnalle, koska oman haavoittuvuuden esilletuominen on ollut niin pelottavaa. Tänä päivänä jopa sosiaalisessa mediassa näkee tällaisia avautumisia kipeistäkin tunteista, mitä voi osaltaan lisätä rohkeutta puhua kipeistä tunteista, mutta missä kuitenkin voi avoin kohtaaminen, kuulluksi ja nähdyksi, sekä ymmärretyksi tulemisen kokemus  jäädä kokematta mikäli maaperä ei ole myötätuntoinen.  Vaikean tunteen esille tuominen ja vapauttaminen sellaisessa seurassa, mistä sille löytyy tilaa, hyväksyntää ja myötätuntoa, on iso askel kohti meissä olevan hyvinvoinnin oivaltamista ja kokemista.

Vielä vaikeampaa läsnäolo ja hyväksyminen ovat meille usein silloin, kuin vaikeiden tunteiden keskellä seilaa meille erityisen tärkeä läheinen, oma lapsi, elämänkumppani, ystävä tai omat vanhemmat. On inhimillistä haluta läheisen voivan paremmin, toivoa hänelle kaikkea hyvää  ja yhtä inhimillistä yrittää tehdä omasta puolestaan asioita, jopa kaikkensa jotta tämä olisi mahdollista ( Lue: läheisen tunteet herättävät usein meissä  runsaasti ajattelua, odotuksia ja tunteita!).   Hyvää tarkoittavat neuvot, opettaminen, kokemuksen vertaaminen ”korottamalla” vielä vaikeampaan toisen ihmisen  kokemukseen tai pahimmillaan arvostelu eivät kuitenkaan auta silloin, kun toinen ihminen on vaikean tunteen ja kärsimyksen keskellä, ellei hän niitä ole erikseen pyytänyt, ne ovat tosin hyvä tapa luoda etäisyyttä kahden ihmisen välille ja vahvistaa jo käsitystä siitä, että hän on jotenkin viallinen. Tilan antaminen ja aito kuuntelu toiselle ihmiselle siinä tilanteessa kun hän on vaikealta tuntuvassa tunteessa,  ilman fiksaus- ja auttamisyrityksiä , on usein terapeuttisinta ja rakastavinta mitä siinä tilanteessa toinen ihminen voi tehdä. Tilan antaminen ja kuuntelu viestivät luottamuksesta ja ymmärryksestä, vaikeasta tunteesta ei tarvitse päästä eroon vaan se tarvitsee vain tilaa ja  tulla hyväksytyksi, rakkaudella. Joskus kuitenkin auttaa toista ihmistä kaikkein  eniten auttamalla ensin itseään, kenties  hakemalla apua  , jotta uskaltaisi ja voisi kohdata ensin omat tunteensa hyväksyvämmin, ennen kuin pystyy antamaan tilaa ja olemaan läsnä toisen ihmiselle, joka on vaiken tunteen keskellä.

Miten antaa tilaa ja olla hyväksyvästi läsnä toisen kivulle, jos oman itsen sisällä kasvaa pelon, huolen ja ahdistuksen tunne ? Niinpä, jotta voi olla hyväksyvästi läsnä toisen ihmisen tunteille, täytyy pystyä olemaan tiedostavasti läsnä omille tunteille ensin. Huolemme tai ahdistuksemme ei suinkaan auta muita voimaan paremmin, hyvinvointimme kylläkin. Jos omat tunteet eivät saa itseltä hyväksyvää läsnäoloa, jäljelle jää yritys päästä omista tunteista eroon, yrittämällä auttaa ja fiksata toisen ihmisen tunteita, jotta itse voisi paremmin. Tämä pohjautuu erittäin inhimilliseen ja tavalliseen virheymmärrykseen, että tunteemme syntyisivät jostain, mitä tapahtuu ulkopuolellamme ja mitä jokin ulkopuolellamme oleva  voisi  korjata. Jos  näkisimme, että tunteet ovat luonnollinen osa elämää ajattelun näkyvänä puolena, mitä ei tarvitse fiksata,  emme yrittäisi niin kovin päästä niistä eroon ja hyväksyisimme vaikeammatkin tunteet helpommin. Vaikeiden tunteiden tiedostaminen ja kohtaaminen on usein kaipaamamme muutoksen alku. Läheistemme vaikeiden tunteiden kohtaaminen myötätunnolla on usein myönteisen muutoksen alku suhteessamme heihin. Kun tulemme näkyväksi haavoittuneisuudessamme, samalla löydämme itsestämme sen osan mikä ei voi haavoittua, perustilamme levollisuuden mikä ei ole kateissa koskaan, vaikka se olisikin runsaan ajattelun takia jäänyt kokematta.

”Vulnerability is the birthplace of innovation, creativity and change.”- Brene Brown

 


Lisää selkeyttä- valmennuspäivä Helsingissä 1.9. Lue lisää tästä!

Ymmärrys ei merkitse henkilökohtaista hyötyä tai ulkoista menestystä

Minulle on auennut viime aikoina koko ajan yhä selkeämmin se, miten me ihmiset päädymme joskus opiskelemaan mielen toimintaa siitä syystä, koska uskomme sen johtavaan tietynlaiseen ulkoiseen muotoon,  muutokseen, menestykseen tai henkilökohtaiseen hyötyyn ja miten sellaisessa tavoittelun mielentilassa saatamme jäädä kokematta levollisuutta ja olemisen keveyttä , tässä hetkessä. Totta on, että ymmärryksemme kasvu johtaa sisäisen muutokseen, aina se ei kuitenkaan johda muutokseen, jota egomme haluaa.  Etenkin jos uuden ymmärryksen myötä jäimme vailla niitä ulkoisia muutoksia ja sisäisiä kokemuksia, rikkauksia tai rakkauksia, joihin kuvittelimme sen johtavan ja minkä saavuttamiseen olemme saattaneet investoida paljon niin ajallisesti, mentaalisesti kuin aineellisesti , saatamme jäädä pettymyksen partaalla nälkäisesti odottamaan Sitä Suurta Oivallusta, joka aukaisisi yltäkylläisyyden portit :). Kadotamme selkeyden ja sen mukana hyvinvoinnin kokemuksen. Mielemme fiksoituu tällöin ulkoiseen muotoon ( ulkoinen päämäärä) , eikä näe mahdollisuuksia hyvinvointiin ja kukoistamiseen enää siellä missä olemme elämässämme , tässä hetkessä. Tämä siksi ,että olemme antaneet tiedostamattamme arvoa vain  tietylle muodolle ja unohtaneet miten se, mitä etsimme on muodon tuolla puolen.

Miksi tavoittelemme niin kovasti ulkoista menestystä ja ennenkaikkea , mitä sellaista uskomme menestyksen antavan meille, mitä ei löytyisi jo nyt sisältämme?

Se, että ymmärrämme jotain syvällisesti siitä, miten inhimillinen kokemus syntyy ei tarkoita sitä, että ymmärryksestä seuraa ulkoista menestystä, vaikka joskus  siitä sitä   seuraakin. En tarkoita ulkoisella menestyksellä  pelkästään taloudellista yltäkylläisyyttä, vaan myöskin hyvää parisuhdetta, onnellisia ihmissuhteita, huipputyötä/ työuraa tai ylipäänsä työn/ opiskelupaikan saamista ,  auvoista vanhemmuutta , läheisten hyvinvointia jne. On siis erittäin tärkeää ymmärtää, että vaikka olet ymmärtänyt kuinka mielesi toimii ja miten henkinen hyvinvointi/ mielenrauha/ onnellisuus/ selkeys/ miksi ikinä haluat tuota muodotonta tilaa itsessäsi  kutsua , se ei merkitse  että sinusta/ elämästäsi  tulee jotain sinun mittareillasi ulkoisesti  suurempaa sen seurauksena, vaan enemmänkin oivallat, että sinusta ja jokaisesta meistä  löytyy jo Suuruus sisäisesti . Tuo Suuruus on  nimittäin rakkautta, rauhaa, onnellisuutta , iloa, mikä on joskus /usein/ aina vain sumuisen ajattelun virran alla piilossa. Etsiminen tämän Suuruuden kokemisessa ja sen ymmärtämisessä päättyy ja se itsessään on suurin oivallus ja kokemus. Ajattelun sumuisuus omalla tai muiden ihmisten kohdalla ei ole tällöin myöskään ongelma fiksattavaksi vaan jotain joka tapahtuu ja saa tapahtua. Ajattelu tapahtuu ja tulee tapahtumaan, emme tee sitä.

Mistä siis kumpuaa rauhattomuus ja nälkä ulkoiselle menestykselle, mitä se itse kullekin tarkoittaakaan ? Ajattelusta. Meillä on ajattelua siitä, miten haluaisimme asioiden olevan ( tämä ei ole hyvä tai huono asia). Annamme merkityksiä ( ajattelua) sille, kuinka asiat sisäisesti ja ulkoisesti nyt ovat ja ajattelemme , kuinka asioiden kuuluisi olla tulevaisuudessa ja sitten tunnemme kirjaimellisesti nuo ajatuksemme.  Uskomme tietävämme miten elämän ihme pitäisi tapahtua ja unohdamme sillä hetkellä ihmeellisyyden ja kadotamme avoimuuden ja uteliaisuuden elämää kohtaan. Ehkäpä nälkä kokea jotain enemmän kumpuaa siitä, että olemme ymmärtäneet jotain inhimillisen kokemuksen synnystä ainoastaan älyllisellä tasolla, mutta emme vielä kokemuksen tasolla. Näiden ymmärryksen tasojen välillä on valtava kokemuksellinen ero, älyllisellä tasolla ajattelemme asian niin, että se on järkeenkäypää ja ymmärrettävääkin, mutta jostain syystä mielemme haroo silloin vielä jotain lisää, emme ole siis aivan tyytyväisiä.

On hyvin luonnollista kaivata yhteyttä toiseen ihmiseen ja tilannetta, jossa ei tarvitse laskea riittävätkö rahat ruokaan. On luonnollista, että meillä on perustarpeita, joiden haluamme täyttyvän. En halua älyllistää sitä, ettäkö meidän pitäisi nousta jotenkin inhimillisyyden ja inhimillisten perustarpeiden yläpuolella ja tyytyä vaikkapa haastaviin olosuhteisiin, en todellakaan. Halussa menestyä ei ole  mitään huonoa.  Haluan ainoastaan osoittaa, miten silloinkaan, kun kaikki tarpeemme tyydyttyvät tai maljamme pursuaisi, kokemuksemme ei kumpua ulkopuoleltamme, luonnollisesti ei päinvastaisessa tilanteessakaan. Voimme olla tyytyväisiä tai tyytymättömiä, ulkoisesta tilanteestamme riippuvaisia. Nälkäisenä voi olla vaikea olla tyytyväinen, jos koko ajan ajattelee ruokaa. Yksinäisenä voi olla vaikea olla onnellinen, jos koko ajan ajattelee sitä oikeaa kumppania, jonka haluaa itselleen. Salaisuus kokemukseemme liittyen piilee Ajatuksen prinsiipissä, ei tilanteessa jossa olemme.

Investoimme usein valtavasti odotuksiimme, kun odotamme tämän hetken olevan erilainen kuin mitä se on nyt, ehkä siksi,  että uskomme tiedostamattamme, että henkinen hyvinvointimme on sidottu odotuksen toteutumiseen.  Näin unelmat voivat värjätä tämän hetken kokemuksemme joksikin mistä pitää päästä pois ja elämän ja itsemme joksikin mitä pitää loputtomasti parantaa ja fiksata. Halu päästä eroon negatiivisesta kokemuksesta on itsessään negatiivinen kokemus. Mikään ei kukoista paineen alla, joka syntyy ylikuumentuneesta ajattelusta.

Näinä ymmärtämättömyyden ja muistamattomuuden hetkinä emme luota luontoon  ja kuuntele syvempää viisauttamme, vaan ajaudumme helposti ajattelumme virtaan , joskus kauaksi yhteydestä itseemme ja muihin, tavoitellen tulevaisuuteen sijoitetusta ja siihen hartaasti investoidusta muodosta rauhaa ja hyvää oloa. Jatkuvasta tavoittelun ja ulkoiseen muotoon takertumisen mielentilasta käsin elämä voi muodostua joskus helposti  raskaan tuntuiseksi tässä hetkessä, koska elämä ei suo lepoa etsijälle ja tavoittelijalle. Tämä etsimisen luoma paine voi väsyttää ja jopa uuvuttaa meidät, sillä tavoittelussamme saatamme unohtaa että se perimmäinen mitä ihan oikeasti tavoittelemme tavoittelemme ei ole koskaan muotoon tai ulkoiseen menestykseen sidottu. Tämä on luonnon tapa opettaa  ja oivalluttaa meitä, viimeistään kun uuvahdamme ja  hartaasti vaalittu ajattelu ei enää ilmene mielessämme, saatamme viimeistään havahtua levollisuuteen itsessämme.  Luonnon design on rakkaudellista.

Ymmärrys itsessään on jo menestymistä, ymmärrämme jo silloin sisäisen potentiaalimme, joka on riippumaton ulkoisista tekijöistä. Paradoksaalista on, miten irtipäästäminen halusta menestyä, johtaa usein menestymiseen. Olemme syntyneet menestymään ja kukoistamaan, usein vain väärinymmärrys siitä mistä inhimillinen kokemus syntyy estää meitä kukoistamasta elämässämme ja kokemasta sitä avoimin mielin.

Hyvinvointia ilman syytä

”All we are is peace, love  and wisdom and a power to create an illusion that we’re not.”- Jack Pransky

Niinä hetkinä kun olemme syvällä ajattelumme pyörteissä ja koemme esimerkiksi kuormittuneisuuden,   levottomuuden, vihan, pelon, huolen, ahdistuksen tai  ärsyyntymisen tunteita, emme useinkaan  samaan aikaan näe, miten mielenrauha ja henkinen hyvinvointi ovat jotain jotka löytyvät meistä itsestä ja luonnollisesti kaikista muistakin ihmisistä.. Päinvastoin, huomiomme kohdistuu silloin ulkopuolellamme oleviin  asioihin, joiden muutoksen uskomme johtavan henkiseen hyvinvointiin ja mielenrauhaan. Joskus ulkoisilla muutoksilla onkin paikkansa ja välillinen vaikutus hyvinvoinnin lisääntymiseen , mutta ellemme näe, mistä tunteemme todellisuudessa syntyvät, mielenrauhan ja henkisen hyvinvoinnin hakeminen ulkoisesta tilanteesta voi   muodostua tuloksettomaksi hakuammunnaksi ja vahvistaa käsitystämme ”ongelman” suuruudesta ja mahdottomuudesta. Tämä illuusio syntyy, kun etsimme sisällämme syntyvään ongelmaan ulkopuoleltamme ratkaisua. Ei auta vaikka päällä seisoisi  ja tekisi kaiken voitavan minkä uskoisi johtavaan henkiseen hyvinvointiin ja levollisuuteen, jos mielen liikenne on ruuhkainen. Niin kauan kun haemme hyvää oloa ulkopuoleltamme, on  sattumanvaraista miten paljon koemme hyvinvointia.      Katsomme nimittäin silloin  ihan väärään suuntaan.

Se mikä meille ei ole mielen matalalennon hetkinä useinkaan  selvää, että mielentilamme ei ole suora  seuraus ulkoisesta tilanteesta, mutta ulkoinen tilanne puolestaan saattaa joskus olla suora seuraus mielentilasta, jossa olemme saattaneet viettää huomaamattamme tiedostamattoman pitkän aikaa. Jopa niin kauan, että uskomme jo olevamme mielentilamme kaltaisia ihmisinä. Niin tuttua tuo tuttu mielentila saattaa olla meille , että unohdamme katsoa täysin siihen suuntaan, miten mielentilamme vaikuttaa kokemukseemme vääristävän linssin lailla. Saatamme jopa unohtaa, mitä on olla ilman mielen tuttua linssiä, selkeässä mielentilassa. Saatamme myös olla huomaamatta  miten ne selkeyden hetket joita saatoimme kokea lomalla tai luonnon helmassa, eivät tulleet lomasta tai luonnon helmasta vaan siitä faktasta, että ajattelumme valtatien liikenne oli äärimmäisen hiljainen.

Toisaalta aika moni meistä onkin kokenut, että loman aikana emme koekaan vain ihania fiiliksiä, mikä onkin suora suunnanosoitus siihen, ettei kokemuksemme koskaan synny itse lomasta. Niin moni meistä lataa suuria odotuksia lomaa kohden, koska ajattelee sen aikana kokevansa levollisuutta. Mitä jos ei kuitenkaan tarvitse odottaa levollisuutta ja hyvää oloa lomaan asti, mitä jos niin voisi aloittaa ihan tavallisen arkiaamun?

Mielen selkeyden hetket eivät vaadi tietynlaista ulkoista tilannetta. Mielen selkeyden hetket lisääntyvät kun todella näemme ja ymmärrämme sen meille luonnollisena olotilana vaihtuvien kokemustemme näyttämönä. Ymmärryksen lisääntyminen on itsessään  muutos, me muutumme silloin, näemme asiat uudella tavalla. Ymmärrys kasvaa joskus pikkuhiljaa, toisinaan aimoharppauksin. Kun näemme jotain, mikä on perinpohjaisen totta, emme voi olla  näkemättä sitä enää . Kun näemme, että ajatuksen voima synnyttää kokemuksemme, emme voi syyttää siitä liikenneruuhkaa,  työtämme, sekaista kotia, puolisoamme tms. Totuus on kuitenkin, että kaikkina  hetkinä  emme näe ajatuksen voiman roolia selkeästi,  vaikka ymmärtäisimme sen roolin kokemuksessamme ja tämän seurauksena ymmärryksestämme huomimatta matalat mielentilat ja ikäväntuntuiset fiilikset kuuluvat vääjäämättä elämään välillä. Kuitenkin silloinkin voimme ymmärtää, että lisäämällä matalassa mielentilassa entisestään mielen kaasupoljinta miettimällä samoja ajatuksia kuin mistä matala fiilis alunperin on syntynytkin on  kuin painaisimme juuri syntynyttä mustelmaa parantaaksemme sen.

Ihmissuhteen tila vai mielentila ihmissuhteessa?

Hiljattain sain uudemman kerran kokea, miten yhdessä silmänräpäyksessä muka läheiseen ihmiseen liittyvä harmistuksen ja kiukun tunne  vaihtui  suureen  rakkauden tunteeseen. Sillä hetkellä,  kokiessani  rakkautta- purettuani ensin mieleeni  syntyneen harmistuksen  tarinan aviomieheni niskaan-  nuo mieltä painaneet asiat tuntuivat yhtäkkiä universumin pölyhiukkasilta, täysin epäolennaisilta ja helposti unohdettavilta asioilta. Olin antanut ”asioiden” ja todellisuuden kanssa riitelevien odotusteni tulla hetkeksi väliimme ja näin ja muistin  miten inhimillistä on kadottaa hyvä fiilis ihmissuhteessa hetkellisesti (tai pidemmäksi aikaa), kun jäämme kiinni omiin sumean mielentilan ajatuksiimme siitä, mitä uskomme tietävämme toisesta.

Emme koe aina rakkautta sisällämme . Se ei tarkoita, että rakkautta ei meissä tai enää olisi, vaan siitä, että ajattelu tapahtuu. Koemme aina sen, mitä sisällämme tapahtuu. Olemme siis vastuussa kokemuksestamme.

Hävettää tunnustaa, miten yhdessä hetkessä koin  rakkautta ja myötätuntoa miestäni kohtaan,  kun vain hetki sitten olin  kiukkuinen ja harmistunut  häntä kohtaan ja viattomasti uskoin, että hän olisi saanut huonon tuuleni aikaiseksi. Täysin erilaiset kokemukset, samasta miehestä, eikä mikään tuona lyhyenä hetkenä ollut muuttunut, paitsi oma mielentilani. Sen sijaan, että olisin todennut hänelle, että olen matalassa mielentilassa, jolloin mikään ei näytä erityisen totuudenmukaiselta, jaoin hänelle mitä matalassa mielentilassa näin. Hetkessä kuitenkin mieltäni vaivanneet ajatukset loistivat poissaolollaan- mieleni oli aivan kirkas ja olin aivan erilaisessa kokemuksessa. Olin rakkaudessa ja näin  mieheni sieltä käsin.   Kukaan ei voi tehdä meitä tyytymättömiksi- tai tyytyväisiksi ( vaikka se kovasti siltä mielessä näyttää) , vain ajatuksemme voivat saada sen aikaan.

Kokemus  herätti taas näkemään ja kirjoittamaan, miten todellakin luomme itse todellisuuttamme aina sisältä käsin, eikä  ulkoa käsin. Emme vain näe sitä aina kovinkaan selkeästi, se kuuluu ihmisyyteen ja inhimillisyyteen. Emme myöskään ole kontrollissa sen suhteen, mitä ajatuksia mieleemme juolahtaa, mutta vastuussa kuitenkin olemme oman kokemuksen synnystä- liian usein emme vain näe sitä selkeästi.  Kokemus havahdutti minut oivaltamaan oman tiedostamattoman tapani ajatella tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa   (väsymys, matala mieliala, kasaantuneet kotityöt, liian vähän aikaa ja jaksamista tehdä se mitä mielestäni kuuluisi olla jo tehtynä, riittämättömyyden tunne vanhempana- jolloin alan vaatia  itseltäni ja mieheltäni enemmän tekemistä ) ja ymmärrän miten vaarallista se voi olla ihmissuhteen kannalta, tuo  tiedostamaton tapa  ja siihen investoiminen  todistusaineistoa  mieleen keräämällä ja siihen reagoimalla. Oman tuomitsevan ajattelun synnyttämässä mielentilassa rakkauden kokeminen on mahdotonta, sillä syntyyhän kokemuksemme ajattelumme virrasta, eikä suinkaan siitä mitä joku on tehnyt- tai jättänyt tekemättä. Tunnistaako joku muu itsensä?

Halukkuus nähdä ja tiedostaa oma tiedostamaton ajattelu korreloi taatusti ihmissuhteessa koetun  tyytyväisyyden tunteen kanssa.  Suurin osa ajattelustamme on nimittäin tiedostamatonta. Miten sitten tiedät milloin olet ajatuksesi liian kauaksi totuudesta viemänä, mietit ehkä?  Vaikealta tuntuvat tunteesi kertovat aina täysin rehellisesti ja reaaliaikaisesti, milloin olet kadottanut yhteyden itsessäsi  olevaan hyvinvointiin ja uskot hyvinvoinnin löytyvän jostain muualta kuin itsestäsi. Mitä vähemmän näemme oman ajattelumme osuutta ikäviin tunteisiimme liittyen, sitä enemmän sormi usein osoittaa itsestä ulospäin ja sitä suurempi riski on konflikteille ja erilleen ajautumisen kokemiselle ihmissuhteessa. Kuinka voisi edes kuunnella toista aidosti, jos on ajatuksiensa kanssa tiiviissä suhteessa?

Ihmissuhteen  tila kertoo ennen kaikkea mielentiloista, joissa ihmissuhteen osapuolet viettävät eniten aikaansa, ei ihmissuhteesta itsestään. Tämän ymmärtäminen antaa uusia mahdollisuuksia ihmissuhteille, koska lakkaamme katsomasta väärään suuntaan, kun etsimme hyvinvointia ja rakkautta. Sen sijaan että syyttäisimme toista ikävästä kokemuksesta, ymmärrämme että matalaan mielialaan ei löydy lääkettä itsemme ulkopuolelta, koska se ei ulkopuoleltamme syntynytkään. Tilan antaminen, itselle ja toiselle on rakkaudellinen teko silloin, kun mieliala on matala.

Jos emme tiedosta mistä kokemuksemme syntyy kunakin hetkenä, annamme helposti ja huomaamattomasti merkityksen sille mitä joku on sanonut ,  tehnyt tai jättänyt tekemättä- ja tunnemme 100%  sen merkityksen- emme ihmissuhteen tilaa. Epäilen, että tällä tunteiden synnyn viattomalla ymmärtämättömyydellä on paljon tekemistä avioerotilastojen nykytilan kanssa. Jos emme tiedosta mistä kokemuksemme syntyy, reaktiomme ikäviin tunteisiin ihmissuhteessa voi olla kaukana viisaasta, sen sijaan että ottaisimme läheisemmän ja tiedostavan näkökulman omaan ajatteluumme. Väitän, että se mistä puhun, voi todellakin pelastaa ihmissuhteita ja viedä ne uudelleen rakkauden kokemiseen- jos vain niin tahdomme.

Kaikki näyttää ja tuntuu  aina ihan erilaiselta  ajatuksen päässä.

Voimaantumisen ja toivon aika

Oletko sinä kokenut sellaista aikaa elämässäsi, jolloin käytit lukemattomia tunteja jonkin asian miettimiseen ja pähkäilyyn? Mietitkö kenties suuntaa elämällesi, jonkin isomman päätöksen tekemistä , etsit ratkaisua johonkin ja löysit itsesi lopulta aivan jumissa ja stressaantuneena, koska et pystynyt löytämään ratkaisua tai päättämään mitä teet, koska koit suurta epävarmuutta ja ahdistusta?

Osaammeko  runsaan ajattelun tilassa,  paineen alla tehdä hyviä päätöksiä ? Voimmeko antaa itsellemme useammin tilaa antaa mielen kirkastua, jotta voisimme nähdä ensin selkeämmin ne asiat, joita päätöksenteko koskee? Voisimmeko tuntea mitä tunnemme, ilman että annamme tunteelle merkitystä? Nämä ovat vain kysymyksiä mielen herättämiseksi, eivät  ehdotuksia, joiden mukaan meidän tulisi elää.

Uskon, että todella moni meistä on kokenut tuollaisia hetkiä. Luotamme silloin henkilökohtaisen ajattelumme kykyyn ratkaista ongelmia ja tilanteita ja yritämme löytää ajattelemalla ratkaisua jo olemassaolevasta ajattelustamme tilanteeseemme, joka on syntynyt olemassaolevasta ajattelustamme. Eikö kuulostakin nurinkuriselta? Runsas ajattelu itsessään voi luoda meille  stressin tunteen. Stressin tunne puolestaan estää meitä kokemasta mielen kirkkautta, joka puolestaan on aidosti se paikka, josta kaipaamamme uudet ajatukset kumpuavat. Uudet ajatukset ja ratkaisut ovat jo olemassa, mutta onko mielessämme tilaa niille?

“Kaikki veneet nousevat nousuveden mukana”, kliininen psykologi George Pransky on todennut ja kuvannut tämän metaforan avulla miten mielen toiminnan ymmärryksen mahdollistama ja usein aivan itsestään myös tapahtuva mielen kirkastuminen voi voimaannuttaa ja viedä meidät  ajattelun ”uudelle tasolle”  hyvin yksinkertaisella tavalla. ”Uusi taso” voi olla  käytännössä henkisen hyvinvoinnin ja mielenrauhan kokemista, uudenlaista ajattelua  , joka on syntynyt   oman näkökulman ja  ymmärryksen kasvun voimasta ,  asioiden totuudellisemmasta ja yksinkertaistetusta näkemisestä silloin kun mieli on selkeä. Mitä yksinkertaisemmin näemme asiat, sen helpommaksi niiden ratkaisu käy. Voi olla ja usein on niin, että ratkaisu itsessään on tila jossa olemme. Tila josta käsin alamme elää ja luoda jotain aivan uutta ja erilaista. Voi olla myöskin, että luomme aivan samanlaista kuin ennenkin, mutta tunne siitä on aivan erilainen kuin aiemmin.  Tämä on usein jotain, jonka voimaa emme muista ja ymmärrä silloin kun olemme stressin tunteessa. Tuo tila on aina korkeintaan ajatuksen päässä, silloinkin kun ajattelemme että se on elämänmuutoksen päässä.

Mielemme  ei ole aina kirkas ja selkeä. Ajattelu tapahtuu. Se mihin voimme kuitenkin luottaa ainaon se, että mielen selkiytyminen tapahtuu itsestään ja ilman ponnistelua . On hyvä ymmärtää, että mielen sumuisuus kertoo ajattelun tapahtumisesta ja mielenrauha ja henkinen hyvinvointi puolestaan ainoastaan siitä, että mielemme on kohtuullisen rauhallinen. Ja silloinkin kun mielemme on sumuinen tai jopa myrskyisä niin ei ole mitään hätää, ajattelu tapahtuu.

Suurin syy miksi mielellämme on usein kiire ratkaista jokin asia ja miksi jäämme ylipäänsä märehtimään asioita, johtuu siitä, että sillä hetkellä mielessämme todella näyttää siltä, että hyvinvointimme on suorastaan riippuvainen jostain ulkoisesta tekijästä. Itseasiassa mielemme on juuri silloin  luonut meille stressin tunteen ajattelullamme ja ehdottaa että lisäajattelu johtaisi johonkin parempaan tunteeseen.  Itseasiassa stressin tunne on kuin herätyskello jonka pitäisi viestiä meille juurikin siitä asiasta mitä ihan oikeasti tapahtuu kyseisenä hetkenä eli runsas ajattelu.

Toivo siitä, että meillä on aina mahdollisuus löytää uusia ajatuksia ja ratkaisuja  kasvaa kun alamme nähdä syvemmin mielen toimintamme periaatteet ja niiden kyvyn luoda meille kokemuksia. Oma ymmärryksemme voi aina vain kasvaa. Toivo ,  voima ja luottamus astuvat  elämäämme  kun oivallamme henkisen hyvinvoinnin olevan on jo meissä (vaikkemme sitä koe joka hetki)  ja ainoa asia mikä estää meitä kokemasta sitä  on olla kiinni uskomuksessa, että ulkoinen elämäntilanteemme synnyttäisi jotenkin kokemuksemme elämästä. Tarkoitus ei ole etteikö meillä enää olisi  niitä  kokemuksia mitä meillä on vaan se, että ymmärrämme silloinkin, ettei meillä ole mitään hätää! Tämä voi johtaa suureen vapautumisen kokemukseen ja voimaantumiseen, kun energiamme ei kohdistu enää tämän hetken vastustamiseen vaan sille antautumiseen sellaisena kuin se on. Tunteiden kirjo ei ole enää mörkö jota vastustaa tai kontrolloida, vaan elämänenergiaa  jonka kuunteleminen voi auttaa meitä tuntemaan itsemme paremmin ja tuntemaan myötätuntoa ja armollisuutta itseämme ja muita kohtaan. Olemme kaikki samassa ihmisyyden veneessä ja kaikki veneet nousevat nousuveden eli ymmärryksen kasvun myötä .

Väärässä olemisen lahja

Meille ihmisille, ainakin hyvin suurelle osalle,  tuntuu olevan luonteenomaista se, ettemme ole kovin halukkaita olemaan väärässä. Ainakin maailman tilanne tukee tätä näkemystä. Haluamme pitää kiinni siitä, miten näemme asiat ja ihmiset. Mitä jos olisimme halukkaita olemaan väärässä? Mitä jos tiedostaisimme ainoastaan sen seikan, ettemme ole halukkaita olemaan väärässä?

Väärässä oleminen tuntuu usein merkitsevän meille jotain, jota emme halua kokea ja johon hienoinen ulkopuolelta tuleva vihjaus ”oikeassaoloamme” kyseenalaistamalla saattaa herättää egomme karvat pystyyn ja jopa puolustautumisreaktion. Tai sitten ei, väärässä oleminen voi olla nimittäin jotain, mikä aukaisee jo raollaan olevat silmämme täysin auki ja muuttaa kokemuksemme elämästä tavalla jota emme etukäteen olisi voinut aavistaa, jos vain olemme halukkaita olemaan väärässä ja näkemään ja oivaltamaan jotain ihan uutta.

Saamme vapaasti uskoa mitä haluamme, tärkeä kysymys on se miltä uskomuksemme tuntuvat meissä?  Kokemuksemme elämästä värittyy nimittäin sen voimasta mitä uskomme ja ajattelemme jokaikinen hetki ja siksi on vähintäänkin arvokasta pysähtyä sen äärelle, mitä sisällämme kannamme ja mihin uskomme täysin, erityisesti silloin jos elämä ei tunnu hyvältä. Olemme aina ainoastaan ajatuksen päässä täysin erilaisesta kokemuksesta. En tarkoita tällä sitä, että meidän pitäisi ajatella positiivisesti tai että meistä pitäisi tuntua koko ajan hyvältä, vaan osoitan ainoastaan siihen faktaan, että kokemuksemme syntyy aina 100% sisällämme.

Oman ajattelun tiedostaminen ja kyseenalaistaminen on viisautta ja muutosvoimaa. Toisin sanoen väärässä oleminen voi olla suuri lahja. Väärässä oleminen on oman uskomuksen tai käsityksen myöntämistä rajalliseksi ja avointa uteliaisuutta uuden ja tuntemattoman edessä. Väärässä oleminen (tai oikeassa oleminen) ei kerro ketä me olemme eikä se merkitse mitään , halukkuus väärässä olemiseen  on  ei- tietämiseen havahtumista, jossa voimme kuulla avoimemmin ja syvemmin itseämme , muita ihmisiä ja elämää, kohdataksemme ja oppiaksemme. Väärässä oleminen on halukkuutta kohdata muut ilman omia uskomuksia ja ”oikeassa olemista”. Halukkuus olla väärässä on asenne.

Pohdin hiljattain kovasti erään omalle kohdalleni sattuneen tilanteen johdosta, miksi oikein haluamme jatkaa samalla tavalla uskomista itsestämme, muista ihmisistä ja  elämästä ylipäänsä, vaikka se uskomus rajoittaisi  esimerkiksi meitä itseämme ja  ihmissuhteitamme   voimasta hyvin? Miksi haluamme jatkossa sellaisen kokemuksen itsellemme, jossa itse kärsimme,  uskomalla mitä uskomme?  Miksi uskomme , että kokemuksemme syntyisi jostain muusta kuin ajattelustamme sisällämme?  Miksi emme ole halukkaita olemaan väärässä? En tarkoita tällä sitä, että meidän tulisi kyseenalaistaa joka ikinen ajatus ja uskomuksemme, vaan sitä että  meillä on aina mahdollisuus oivaltaa jotain todella tärkeää itsestämme ja elämästä oivaltamalla miten mielemme luo meille kokemuksen elämästä.

Mistä emme halua tarkalleen ottaen luopua uskomalla elämästä, asioista, itsestämme ja muista ihmisistä tismalleen samalla tavalla?  Tämä on mielestäni tärkeä kysymys pohdittavaksi ihan jokaiselle. Vastaus voi olla yllättäväkin ja kertoa jotain egomme rakenteista, peloistamme, perusarvoistamme, joista emme ole olleet kovin tietoisia. Kysymys voi myös olla hämmentävä, positiivisella tavalla, jolloin jokin uusi orastava oivallus nostaa päätään kuin tulppanin kärki kevätpäivänä.  Nähtäväksi jää ajan kanssa silloin, mitä tuo syvempi viisaus nostattaa esille meidän kasvussamme.

Kysymykset lisäävät itsetuntemustamme ja ymmärrystämme.  Mitä menettäisin, jos olenkin väärässä?  Voinko kokea sen mitä pelkään  menettäväni (tunne) vaikka olisinkin väärässä? Mitä jos väärässä oleminen ei tarkoita yhtikäs mitään, olisitko silloin halukkaampi olemaan väärässä? Nämä kysymykset herättelevät lempeästi meitä tähän hetkeen mielen luomasta tiedostamattomasta tarinasta.  Mitä olen valinnut nähdä ympärilläni? Haluanko jatkossa nähdä sen mitä näen nyt? Kaikki mitä näemme ulkopuolellamme ja itsestämme, kertoo ainoastaan meidän ajattelustamme, ei elämästä joka tapahtuu tässä hetkessä.

Uskon, että tuntemattoman pelko on yksi syy siihen, miksi emme halua nähdä enemmän kuin mitä näemme. Egomielemme rakenne, joka on tuttuakin turvallisempi vaikka tuntuisikin sisäiseltä tympiinnyttävältä tunkiolta, kokee uhkaksi oman ajattelun muuttumisen. Ego on nimittäin rakentunut uskomuksistamme. Ego haluaa ulkoista muutosta, jotta sen itse ei tarvitse muuttua.  Siksi se pitää niistä tarinoista kiinni hanakasti, joita se on luonut itsestään, muista ja koko elämästä. Ego etsii ympärilleen sitä ylläpitäviä ja vahvistavia egoja ja välttelee niitä ketkä ärsyttävät erilaisuudellaan. Tarinat ovat edellytys egon olemassaololle. Niistä kiinni pitämällä kaikki pysyy ennallaan , omat odotukset muihin liittyen etenkin, eikä vastuu omasta hyvinvoinnista päädy mihinkään muualle kuin itsen ulkopuolelle.

Ego on se osa meissä, mikä usein estää meitä olemasta avoimia uudelle todellisuudelle ja uusille oivalluksille.  Egon esilläolon tunnusmerkkejä ovat halu olla oikeassa,  suuri , tietävä, tunnettu, kunnioitettu ja arvostettu.  Ego investoi jo hankittuun tietoon etsien vain sille vahvistusta, eikä se mielellään kyseenalaista tietämistään, koska sen asema on täysin riippuvainen kaikesta mitä se uskoo tietävänsä. Ego haluaa tuoda esille oikeassa olemistaan ja etsiä sille vahvistusta ympäröivistä joukoista, jota se voi pysyä ennallaan tutussa ajatuskuplassaan elämän ihmeen keskellä.   Näin syntyvät erilliset todellisuudet ihmisten, ryhmien, kansallisuuksien ja uskontojen välillä, viattomasti ja tiedostamatta. Halukkuus olla väärässä on alku uudenlaiselle todellisuudelle. Oletko sinä valmis?