Myrskyn jälkeen on poutasää

Muutaman viikon ajan minun sisällä on porissut jotain kuin  mutteripannussa. Olen tiennyt että jotain on tulollaan ulos pikkuhiljaa ja samalla ymmärtänyt, että ajan myötä minulle selkiytyy varmasti vielä enemmän se mitä  haluan sanoa ja  siksi olen antanut asian olla, antanut sen porista rauhassa ja luottanut luonnon kykyyn tulla selkeyteen ja kirkkauteen aivan itsestään. Joskus ajan kanssa.

Kun kirjoitan tätä tekstiä, ulkona sataa puuskittain ensilumi. Kepeä, valkoinen, puuterimainen ja pöllyävä lumisade valaisee tienoon uuteen asuun, kenties  aluksi vain päiväksi. Illalla saattaa olla jo märkää ja pimeää, tai sitten ei.  Samalla tavalla meidän oivallukset usein kirkastavat ja valaisevat mielemme, ainakin hetkeksi, joskus jopa pitkäksi aikaa. Mielen kirkastumista saattaa seurata jokin ikävämpi fiilis tai sitten ei. Mielen kirkastuminen ei unohdu kokemuksena meiltä, samoin kuin emme unohda miltä talvinen maisema näyttää kesälläkään. Tiedämme myös, ettemme voi aikaansaada kirkkautta sisäisesti emmekä ulkoisesti. Sen minkä tiedämme kuitenkin on se, että jossain vaiheessa säätila kirkastuu itsestään sisäisesti ja ulkoisesti.

Voimme aina katsoa uudelleen siihen suuntaan, mikä selittää stressin, mielen selkeyden ja hyvinvoinnin ja se itsessään usein kirkastaa mielemme tai vähintäänkin saa meidät olemaan levollisempia, kun sisäinen säätilamme on surua, vitutusta, ahdistusta tai vaikkapa kiukkua. Se menee ohi. Se helpottaa ihan hirveästi kun sen muistaa ja ymmärtää. Vuosien mentaalivalmennuksen opiskelu ei ole tehnyt minusta vähemmän ihmistä enkä pysty fakiirimaisesti kulkemaan tunteitta ja kivutta elämässä mutta ymmärrykseni on  auttanut minua suuresti olemaan ok suhteessa omaan  ja muiden ihmisten ihmisyyteen joka tapahtuu sisällämme. En tee draamaa tunteistani koska ymmärrän etteivät ne merkitse mitään kovin todellista, vaikka todelliselta ne kyllä tuntuvat!  Luotan luontoon enemmän kuin omaan voimaani, en jaksa enää taistella kuin aniharvoin  jotain vastaan , mikä menee ihan itsestään ohi, (yleensä sitä nopeammin, mitä lempeämmin pystyn tunteeni kohtaamaan tietoisuuden talossani vierailulla olevina vieraina) . Meissä kaikissa on synnynnäinen taipumus palata mielen selkeyteen ja hyvinvointiin, silloinkin kun emme sitä ymmärrä ja koemme olevamme jumissa. Mikä helpotus ymmärtää se.

Moni meistä elää henkisessä kaipuun tilassa, joka herättää tyytymättömyyttä tässä hetkessä. Kun kaipaamme kirkkauteen ja selkeyteen, rauhaan ja hyvinvointiin sumean sisäisen säätilan keskellä alamme miettimään ulkoista tilannetta josta se löytyy.  Odotamme tulevaisuudesta jostain olosuhteista löytyvän kipeästi kaipaamamme hyvän ja kepeän tunteen, emmekä näe että se voi kummuta vain meistä itsestämme. Minusta tuntuu että elämme kollektiivisesti koko ihmiskunta suurelta osin niin. Emme ymmärrä mitä sisäinen sumeus, stressi, ahdistus tai masennus pohjimmiltaan on, mutta haluamme kovasti eroon siitä ( omalla tai läheisten kohdalla). Uskomme myös usein että tunne muuttuisi kun jokin asia ulkopuolellamme muuttuu. Tämä asia itsessään herättää meissä vapaudenkaipuun, olemme antaneet ulkoisille asioille vallan ohjata elämäämme, täysin tiedostamattamme. Emme ymmärrä mitä sisällämme tapahtuu, mutta haluamme silti siitä eroon.

Toisaalta näen tämän kollektiivisen tilan olevan lähellä kirkastumista, joka tapahtuu luonnon lailla itsestään.  Ennen kirkastumista on kaaos, myrsky, sumeaa. Jossain kohtaa oivallamme, että ulkoiset asiat ja olosuhteet eivät tee meitä onnellisiksi ja elämä rauhoittuu ihmisen itsensä sisällä. Kaipuu tulevaan lakkaa ja ihminen löytää rauhan tästä hetkestä, maailman kaooksen keskellä, omien tunteiden keskeltä. Taistelu, konflikti, ponnistelu ja etsiminen loppuu sillä hetkellä. Mielen jatkuvana käyvä vatkaus hiljenee ja tunnistamme rauhan. Olemme kaiken aikaa etsimässä jotain joka on meissä itsessämme, nimittäin henkinen hyvinvointi ja mielenrauha. Emme ole vain ymmärtäneet sitä.  Vertauskuvana olemme etsineet ja  kaivaneet kädet rakkuloilla, selkä rikkinäisenä ja uupuneina timantteja joka paikasta, emmekä ole huomanneet että olemme tehty timantista.

Jokin muuttuu tässä vaiheessa ihmisten elämässä, kun he aidosti ymmärtävät tämän.  Elämä alkaa tuntua  helpommalta, valtava ponnisteluntunne katoaa, vaikka ulkoisesti ei muuttuisi mikään. Kun elämä ei ole stressin ja ponnisteluntilassa olevaa uuvuttavaa ajattelua ja toimimista, mielessä on tilaa täysin uusille ja selkeille ajatuksilla, jotka helpottavat elämää ja vievät meitä eteenpäin. Suunta on varsin usein eri kun mihin suuntaan stressaantuneena kuljemme.

Se mitä olen miettinyt tämän syksyn on se seikka, miksi ihmiset yrittävät viimeiseen asti  ponnistella ja taistella muutoksen aikaan saamiseksi, miksi osa meistä ei ole edes halukkaita katsomaan miten mielemme toimii vaan päinvastoin yhä kovemmin yrittää muuttaa elämää ja ihmissuhteitaan  ympärillään henkisen hyvinvoinnin löytymiseksi?  Se johtuu siitä, että stressaantuneelle ihmiselle  on täysin loogista stressin tilassa jatkaa samalla mallilla ajattelua. Kun ajattelee stressin tulevan oman itsen ulkopuolelta, ajattelee luonnollisesti ulkoisten asioiden täytyvän muuttua, jotta stressiä olisi vähemmän. Ongelma ja ratkaisu on sitä samaa materiaalia, matalan mielialan ajattelua. Koko kollektiivinen kaaos on seurausta tästä matalasta mielentilasta, mielen kirkkauden puutoksesta, jossa on loogista ajatella että kun ulkoiset asiat muuttuvat niin meistä tuntuu paremmalta. Se on tiedostamaton tila, eikä se voi mitenkään johtaa hyvinvointiin. Hyvinvointi on jo meissä.

Henkinen opettaja ja nykyajan mystikko Byron Katie havahtui sisäiseen hyvinvointiinsa psykiatrisen osaston lattialla. Hän koki olevansa niin arvoton, ettei voi nukkua muualla kuin lattialla, sängyn vieressä. Hän oli ajatellut itsensä uupumustilaan ja oli jo aivan lopussa ( eli ei enää jaksa enää edes ajatella, jolloin mieli  alkaakin luonnollisesti kirkastumaan.) Yhtäkkiä hänelle tuli lattialla maatessaan oivallus, kirkas ajatus. ”Onko tämä totta?” hän kysyi itseltään. Hyvinvointi hänessä itsessään alkoi paljastua, hän alkoi selkeästi nähdä miten  ajattelun voima oli ajanut hänet makaamaan lattialla surkeana. Tästä tapahtumasta alkoi hänen tervehtyminensä, terveys ja viisaus paljastuivat hänelle hänen ajattelunsa alta ja veivät hänen elämänsä aivan uuteen suuntaan.

Luonto toimii niin, että jossain kohtaa tapahtuu taitoskohta, pimeä kääntyy kohti valoa, myrsky kohti selkeyttä, myrskyisä aalto kohti tyyntä.  Voimme mahdollistaa tämän hetken tapahtumisen ilman loppuunpalamista, draamaa, elämänmuutoksia tai ilman jatkuvassa stressin tunteessa elämistä katsomalla ja ymmärtämällä kuinka luonto toimii, jos vain haluamme.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *