Odottamisen taito

Suurimpia asioita, mitä olen viime vuosina oppinut, on odottaa hetki. Odottaa hetki, että se ketuttava tai kärsimätön ajatus menee ohi, ennenkuin avaan suuni. Tuntea vain, mitä tunnen sisälläni, ihan hiljaa.  Odottaa hetki, että vaikkapa lapsen kiukku menee ohi, ennenkuin avaan suuni. Tehdä, mitä kulloinkin olen tekemässä ja tehdä valmista, vaikka sisäinen sabötööri saattaisi olkapäälläni heiluttaa huomisen mahdollisuutta, odottaen samalla, että sabötöörikin menee sinne mistä tulikin, koska sillä ei ole vakavasti sitä ottavaa kuuntelijaa enää. Esimerkkejä on lukuisia. Odottaessa huomaan, että kaikki on täysin ok minussa ja koko maailmassa. Oikeastaan, en enää edes tässä kohtaa enää odota ,vaan jo tiedostan . Ainoa asia, mikä voi ”vahingoittaa” minua, on oma ajatus. Miten vaarallinen tai hankala on ajatus?

Ennen koin jopa tyytyväisyyttä  siitä, miten nopeasti olin sanavalmiina antamaan ajatukseni toisten kuultavaksi, silloin kun tilanne ei selvästikään sitä vaatinut.  Tämä johtui tiedostamattomasta ajatuksesta, että kykenisin jotenkin kontrolloimaan, mitä elämä tuo eteeni.  Yhtä tiedostamatonta oli ajatus, että pystyisin jotenkin välttelemään tiettyjä tunteita yrittämällä omalla ajatusvirralla saada aikaan erilaista mitä kulloinkin on. Paremmaksi olen havainnut mennä kohti sitä mitä on, sitä kokemusta mitä elämä tarjoaa juuri nyt. Olla läsnä ja kuunnella todella. Hyväksyä sen, mitä on. Kuten surffaajakin surffaa aallolla keskittyneenä tarinoimatta aaltoa. Jos jokin asia saa sen ketutuksen minussa  tai muissa aikaan, tiedän, että ketutus on ajatuksissa, ei oikeastaan missään asiassa tai ihmisessä. Voin odottaa, että ajatus menee ohi. Voin hyväksyä ajatuksen ja jopa toivottaa tervetulleeksi ajatukseni. Koko ajatuskirjo on tervetullut tietoisuuden talooni. Joskus tutkittavaksi, joskus nautittavaksi, mutta ei koskaan todellisuudeksi luokiteltavaksi.

Ajatukset luovat helposti ”todellisuuttamme”, koska ne saattavat tuntua todelta, mutta tosi- asiassa todellisuus tässä ja nyt ei ole koskaan mitään, mikä mahtuu ajatukseen tai lauseeseen. Voimme vain tiedostaa, miten todelta tuntuvan ”todellisuuden” luomme ajatustemme kautta. Tietoisuutemme taso ratkaisee kokemuksemme laadun. Tietoisuutemme tason meille paljastaa tunnetilamme kulloinkin. Silloin meillä on mahdollisuus tutkia ajatuksemme tai tiedostaa, miten se, mitä kulloinkin tunnemme, syntyy ajatuksistamme. Ei ulkopuolellamme. Kun näemme tiedostamattoman ajatuksen, olemme jo tietoisempia.

Odottaminen on sen tiedostamista ja hyväksymistä, että läheiseni ovat joskus oman ajatuksen aiheuttamassa tunteessa. Voin hyväksyä sen, koska tiedän, että se ajatus mikä heillä kulloinkin on, on vain ajatus, joka menee ohi. Samoin kuin tunnekin, mikä heillä kulloinkin on, menee ohi. Joskus heidän ajatuksistaan ja tunteistaan on tullut tiedostamattomia tapoja ja voin hyväksyä nekin. Voin hyväksyä senkin, etten aina jaksaisi odottaa näiden tapojen ohimenoa ( sekin on ajatus!). Voin hyväksyä oman kärsimättömyyden tunteen ja tiedostaa, että sekin menee ohi. Voin nähdä, että ne ovat vain ajatuksia, mitä tunnen.  Se on kuin näkisi, miten kukin ihminen saattaa elää omassa mielenelokuvassaan , täysin eläytyneenä elokuvaan. Mielen elokuva  tuntuu niin todelta, ihan samalla tavalla eläydymme siihen kuin ihan oikeaan elokuvaan. Joko sitä haluaa tiedostaa tai ei halua.

Minun ajatus tässä ja nyt ratkaisee , miltä minusta tuntuu, kunnes minä tiedostan oman ajatukseni ajatuksena. Elämä on paradokseja täynnä. Saan sen, mistä luovun ( Tommy Hellsteniä lainatakseni).  Jos lakkaan pyrkimästä kontrolloimasta sitä mitä kulloinkin on, kokeakseni onnea ja rauhaa, olen onnessa ja rauhassa, tiedostamalla oman ajatukseni, että onni ja rauha olisivat seurausta jostakin. Jos odotan, että lapsen raivari menee ohi, näen että hän tuntee omat ajatuksensa, tietoisuus minussa tunnistaa sen mitä on. Tietoisuus, joka on rauha. Lapsi tunnistaa rauhani , ja samalla tunnistaa sen itsessäänkin, kun ajatus- tunne- reaktio- ketju on päättynyt. Rauha puhuu enemmän kuin minun ajatus-tunne-reaktio- ketjuni ikinä voi puhua. Jos haluan muiden tiedostavan enemmän, kertoo se enemmän minun omasta ajatuksesta, jonka tunnen. Minun tiedostamattomasta ajatuksesta. Ajatuksesta,  joka minun olisi hyvä tiedostaa enemmän.  Ajatuksesta, joka kertoo, että tämä hetki tai elämä olisi puutteellinen.  Kokemus syntyy ajatuksesta, ei muiden tiedostamisesta tai tiedostamattomuudesta. Tässä kohtaa vain totean, että usein moni nainen toivoo omalta puolisoltaan tiedostamista ja jopa ajatustenlukutaitoa ;). Mitä tapahtuisikaan suhteillemme, jos tiedostamme itsemme ja oman ajattelun paremmin ;).

Jos tutkimme sitä ajatusta vähän lähemmin :).” Haluan, että läheiseni olisivat tiedostavampia”.  Miksi haluat, että läheisesi olisivat tiedostavampia ? ” Jotta voisin kokea…onnea,  yhteenkuuluvuutta, rakkautta?” Jos ajattelen tai ajattelet, että kokemus elämästäsi syntyy ulkopuolellasi, olet riippuvainen jostakin lopun elämääsi. Tarvitset aina jotakin tai jonkun, tietynlaisena, jotta voit kokea onnea ja rauhaa. Mutta jos voit nähdä miten oma ajatus ” haluan, että läheiseni olisivat tiedostavampia” antaa sinulle tietyn tunteen, olet paljon lähempänä mielenrauhaa kuin ikinä osaat arvata!

Valtakunnassa on aina kaikki hyvin, kun tiedostaa, miten kokemuksemme kulloinkin syntyy. Olemme vapaita ajattelijoita, on Sydney Banks, aikanaan sanonut.  Olemme vapaita ajattelijoita ja vapaita elämään hetkessä, tuntemaan koko tunne kirjo. Tarina tunteesta on usein suureellinen, tunne on tunne. Menemällä kohti tunteita, olemme täysin vapaita. Täysin vapaita, koska tietoisuuden valtameri  ei pelkää aaltoa meren pinnalla.

Hiljaisuus ja odottaminen tuntuvat  tuikitärkeiltä nykyisin. Mielestämme pulppuaa nimittäin paljon hyödyllistä, niinkuin paljon tarpeetontakin asiaa.  Sieltä pulppuaa myös ajoittain paljon asiaa, mikä saattaa tuntua todelta, vaikkei sitä olekaan.  Voin ikäänkuin valita ja tiedostaa, mihin ajatukseen haluan paneutua. Ajattelu voi olla kuten taustalla oleva hiljainen radion ääni, se ei menoa haittaa, niinkauan kuin ymmärtää,  että se on vain kuten radio .  Hiljaisuus ja tyyneys puhuvat usein paljon enemmän, sanatonta viisasta kieltään, paljon enemmän kuin mielenradio.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *