Väärässä olemisen lahja

Meille ihmisille, ainakin hyvin suurelle osalle,  tuntuu olevan luonteenomaista se, ettemme ole kovin halukkaita olemaan väärässä. Ainakin maailman tilanne tukee tätä näkemystä. Haluamme pitää kiinni siitä, miten näemme asiat ja ihmiset. Mitä jos olisimme halukkaita olemaan väärässä? Mitä jos tiedostaisimme ainoastaan sen seikan, ettemme ole halukkaita olemaan väärässä?

Väärässä oleminen tuntuu usein merkitsevän meille jotain, jota emme halua kokea ja johon hienoinen ulkopuolelta tuleva vihjaus ”oikeassaoloamme” kyseenalaistamalla saattaa herättää egomme karvat pystyyn ja jopa puolustautumisreaktion. Tai sitten ei, väärässä oleminen voi olla nimittäin jotain, mikä aukaisee jo raollaan olevat silmämme täysin auki ja muuttaa kokemuksemme elämästä tavalla jota emme etukäteen olisi voinut aavistaa, jos vain olemme halukkaita olemaan väärässä ja näkemään ja oivaltamaan jotain ihan uutta.

Saamme vapaasti uskoa mitä haluamme, tärkeä kysymys on se miltä uskomuksemme tuntuvat meissä?  Kokemuksemme elämästä värittyy nimittäin sen voimasta mitä uskomme ja ajattelemme jokaikinen hetki ja siksi on vähintäänkin arvokasta pysähtyä sen äärelle, mitä sisällämme kannamme ja mihin uskomme täysin, erityisesti silloin jos elämä ei tunnu hyvältä. Olemme aina ainoastaan ajatuksen päässä täysin erilaisesta kokemuksesta. En tarkoita tällä sitä, että meidän pitäisi ajatella positiivisesti tai että meistä pitäisi tuntua koko ajan hyvältä, vaan osoitan ainoastaan siihen faktaan, että kokemuksemme syntyy aina 100% sisällämme.

Oman ajattelun tiedostaminen ja kyseenalaistaminen on viisautta ja muutosvoimaa. Toisin sanoen väärässä oleminen voi olla suuri lahja. Väärässä oleminen on oman uskomuksen tai käsityksen myöntämistä rajalliseksi ja avointa uteliaisuutta uuden ja tuntemattoman edessä. Väärässä oleminen (tai oikeassa oleminen) ei kerro ketä me olemme eikä se merkitse mitään , halukkuus väärässä olemiseen  on  ei- tietämiseen havahtumista, jossa voimme kuulla avoimemmin ja syvemmin itseämme , muita ihmisiä ja elämää, kohdataksemme ja oppiaksemme. Väärässä oleminen on halukkuutta kohdata muut ilman omia uskomuksia ja ”oikeassa olemista”. Halukkuus olla väärässä on asenne.

Pohdin hiljattain kovasti erään omalle kohdalleni sattuneen tilanteen johdosta, miksi oikein haluamme jatkaa samalla tavalla uskomista itsestämme, muista ihmisistä ja  elämästä ylipäänsä, vaikka se uskomus rajoittaisi  esimerkiksi meitä itseämme ja  ihmissuhteitamme   voimasta hyvin? Miksi haluamme jatkossa sellaisen kokemuksen itsellemme, jossa itse kärsimme,  uskomalla mitä uskomme?  Miksi uskomme , että kokemuksemme syntyisi jostain muusta kuin ajattelustamme sisällämme?  Miksi emme ole halukkaita olemaan väärässä? En tarkoita tällä sitä, että meidän tulisi kyseenalaistaa joka ikinen ajatus ja uskomuksemme, vaan sitä että  meillä on aina mahdollisuus oivaltaa jotain todella tärkeää itsestämme ja elämästä oivaltamalla miten mielemme luo meille kokemuksen elämästä.

Mistä emme halua tarkalleen ottaen luopua uskomalla elämästä, asioista, itsestämme ja muista ihmisistä tismalleen samalla tavalla?  Tämä on mielestäni tärkeä kysymys pohdittavaksi ihan jokaiselle. Vastaus voi olla yllättäväkin ja kertoa jotain egomme rakenteista, peloistamme, perusarvoistamme, joista emme ole olleet kovin tietoisia. Kysymys voi myös olla hämmentävä, positiivisella tavalla, jolloin jokin uusi orastava oivallus nostaa päätään kuin tulppanin kärki kevätpäivänä.  Nähtäväksi jää ajan kanssa silloin, mitä tuo syvempi viisaus nostattaa esille meidän kasvussamme.

Kysymykset lisäävät itsetuntemustamme ja ymmärrystämme.  Mitä menettäisin, jos olenkin väärässä?  Voinko kokea sen mitä pelkään  menettäväni (tunne) vaikka olisinkin väärässä? Mitä jos väärässä oleminen ei tarkoita yhtikäs mitään, olisitko silloin halukkaampi olemaan väärässä? Nämä kysymykset herättelevät lempeästi meitä tähän hetkeen mielen luomasta tiedostamattomasta tarinasta.  Mitä olen valinnut nähdä ympärilläni? Haluanko jatkossa nähdä sen mitä näen nyt? Kaikki mitä näemme ulkopuolellamme ja itsestämme, kertoo ainoastaan meidän ajattelustamme, ei elämästä joka tapahtuu tässä hetkessä.

Uskon, että tuntemattoman pelko on yksi syy siihen, miksi emme halua nähdä enemmän kuin mitä näemme. Egomielemme rakenne, joka on tuttuakin turvallisempi vaikka tuntuisikin sisäiseltä tympiinnyttävältä tunkiolta, kokee uhkaksi oman ajattelun muuttumisen. Ego on nimittäin rakentunut uskomuksistamme. Ego haluaa ulkoista muutosta, jotta sen itse ei tarvitse muuttua.  Siksi se pitää niistä tarinoista kiinni hanakasti, joita se on luonut itsestään, muista ja koko elämästä. Ego etsii ympärilleen sitä ylläpitäviä ja vahvistavia egoja ja välttelee niitä ketkä ärsyttävät erilaisuudellaan. Tarinat ovat edellytys egon olemassaololle. Niistä kiinni pitämällä kaikki pysyy ennallaan , omat odotukset muihin liittyen etenkin, eikä vastuu omasta hyvinvoinnista päädy mihinkään muualle kuin itsen ulkopuolelle.

Ego on se osa meissä, mikä usein estää meitä olemasta avoimia uudelle todellisuudelle ja uusille oivalluksille.  Egon esilläolon tunnusmerkkejä ovat halu olla oikeassa,  suuri , tietävä, tunnettu, kunnioitettu ja arvostettu.  Ego investoi jo hankittuun tietoon etsien vain sille vahvistusta, eikä se mielellään kyseenalaista tietämistään, koska sen asema on täysin riippuvainen kaikesta mitä se uskoo tietävänsä. Ego haluaa tuoda esille oikeassa olemistaan ja etsiä sille vahvistusta ympäröivistä joukoista, jota se voi pysyä ennallaan tutussa ajatuskuplassaan elämän ihmeen keskellä.   Näin syntyvät erilliset todellisuudet ihmisten, ryhmien, kansallisuuksien ja uskontojen välillä, viattomasti ja tiedostamatta. Halukkuus olla väärässä on alku uudenlaiselle todellisuudelle. Oletko sinä valmis?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *