Palvelu pähkinänkuoressa
– Suuren laskennallisen edun (odotettu palautus noin 110 %) vedonlyöntivihjeitä erityisesti pieniin jalkapallosarjoihin
– Vihjeet julkaistaan ennen kuin Pinnacle avaa kohteet ja siten, että kohde on pelattavissa vähintään kahdella käytössä olevista vedonvälittäjistä.
– Vihjeet julkaistaan pääosin arkisin noin klo 10-16 välillä (aikataulu voi vaihdella).
– Käytössä olevat vedonvälittäjät: Bet365, Betsson, Unibet, Coolbet, Epicbet ja Ninjacasino (huom. Betssonilla, Unibetilla ja Ninjacasinolla on lukuisia “kloonisivuja”, joilta löytyy samat kertoimet)
– Suurin osa vihjeistä on ison panoksen kohteita (7-10u).
– Vihjeet toimitetaan yksityiselle Telegram-kanavalle.
– Vihjeitä tulee alustavan arvion mukaan noin 50-60 kappaletta kuukaudessa. Arvio tarkentuu, kunhan paketti saadaan rullaamaan. (Kesällä määrä on huomattavasti pienempi – paketti kuitenkin jatkuu normaalisti.)
– Sarjavalikoimaa ei ole etukäteen rajattu.
– Pidämme vihjeistä avointa ja ajantasaista seurantaa, joka löytyy täältä.

Miten palvelu toimii?
1. Valitse haluamasi vihjepaketti. Tilauslomake löytyy sivun alaosasta.
2. Täytettyäsi tilauslomakkeen sinulle lähetetään lasku, ja sinut lisätään Telegram-kanavalle, johon vihjeet toimitetaan. Tämä tapahtuu yhden arkipäivän kuluessa.
3. Vihjeet toimitetaan alla näkyvän esimerkin mukaisessa muodossa. Kanavalle tulee noin 5-20 minuuttia ennen vihjeiden lähettämistä ennakkoilmoitus, jotta asiakas voi valmistautua vihjeiden pelaamiseen.

4. Pelaat vihjeet omilla tileilläsi suosituspanosten mukaisesti.
Hinnasto
| Vihjepaketti | Vihjeiden määrä (kpl) | Hinta (sis. alv 25,5 %) |
|---|---|---|
| Testipaketti | 50 | 99 € |
| Value-paketti | 100 | 175 € |
| Megavalue-paketti | 200 | 299 € |
Palvelun hyödyntäminen käytännössä
Palvelun tilaajalla olisi hyvä olla mahdollisimman laaja bookkerivalikoima käytössään. Bet365 on näille kohteille selvästi paras bookkeri, mutta palvelu toimii myös ilman sitä, mikäli valikoima on muutoin laaja. Käytännön nyrkkisääntönä voidaan pitää, että tilaajalla tulisi olla käytössään vähintään 2/3 bookkereista Bet365, Ninjacasino (tai sen klooni) ja Nordicbet (tai sen klooni).
Vihjeiden optimaalinen hyödyntäminen edellyttää, että kohteet pystytään pelaamaan mahdollisimman pian niiden vihjeiden vastaanottamisen jälkeen, jotta kertoimet eivät ehdi laskea merkittävästi.
Vihjeiden odotettu palautus on noin 110 %. Vihjeiden keskiarvopanos tulee arviolta olemaan noin 7,5 yksikköä. Odotusarvollinen tuotto on siis:
50 vihjeen paketissa 37,5u
100 vihjeen paketissa 75u
200 vihjeen paketissa 150u
On kuitenkin huomioitava, että odotetut tulokset ovat laskennallisia arvioita pitkän aikavälin tuotoista, johon arvioimme palautuksen yltävän usean tuhannen kohteen otannalla. Esimerkiksi 40 tai 100 vedon sarja on otoskooltaan vielä niin pieni, että se voi jäädä huonolla tuurilla tappiolle, vaikka vetojen tuotto-odotus onkin korkea. Sen takia maksimipanos (10u) ei saisi milloinkaan ylittää 3 % pelikassasta, jotta kassa ei valu liian pieneksi tappioputken osuessa kohdalle.
Laskennalliset tuotto-odotukset 100 vihjeen pakettiin eri kokoisilla pelikassoilla ja suosittelemallamme 2 % maksimipanoksella:
Kassa 2000 euroa:
Yksikköpanos: 4€
Tuotto-odotus: 300€
Tuotto-odotus vihjeiden hinnan jäkeen: noin 125€
Kassa 5000 euroa
Yksikköpanos: 10€
Tuotto-odotus: 750€
Tuotto-odotus vihjeiden hinnan jälkeen: noin 575€
Kassa 8000 euroa
Yksikköpanos 16€
Tuotto-odotus 1200€
Tuotto-odotus vihjeiden hinnan jälkeen: noin 1025€
On myös hyvä huomioida, että vihjepalvelun asiakkaan tuotto-odotus jää usein hieman virallista seurantaa matalammaksi, sillä kaikkia vihjeitä ei välttämättä pystytä pelaamaan vihjatulla kertoimella tai osa kohteista jää kokonaan pelaamatta rajallisen bookkerivalikoiman takia.
Meille on tärkeää, että asiakassuhde on molemmin puolin järkevä – me saamme korvauksen tekemästämme työstä pelikohteiden löytämiseksi ja asiakas tekee pelikohteiden avulla odotusarvollisesti voittoa vihjeiden hinnan jälkeenkin.
Tästä syystä toivomme, että ennen vihjeiden tilaamista varmistat esimerkkilaskelmien avulla, että vihjeiden tilaaminen on sinun panostasoillasi järkevää.
Lähtökohtaisesti emme suosittele palvelun tilaamista alle 2000 euron pelikassalla. Jos et ole varma, kannattaako sinun tilata vihjeet, ote yhteydettä niin autamme mielellämme!
Tilauslomake
P.S.
Tilaukseesi reagoidaan yhden arkipäivän kuluessa. Mikäli et saa vastausta, olethan yhteydessä sähköpostitse tai Instagramin kautta.
Jos jokin jäi epäselväksi, tutustu Tietoa meistä -välilehden FAQ-osioon tai ota rohkeasti yhteyttä.
Mikäli olet kiinnostunut tiettyihin sarjoihin painottuvasta vihjepaketista, ehdotuksia voi laittaa tulemaan sähköpostitse tai Ota yhteyttä -sivun kautta.
